Polkujuoksuviikonloppu

Lauantaina kisattiin tämän vuoden ensimmäinen Espoo Trail Run. Se on Espoon Akilleksen suunnistusjaoston järkkäämä neljän polkujuoksun sarja, joka kisataan kerran kvartaalissa. Osallistumisesta saa aina yhden pisteen ja pärjäämisestä vielä enemmän. Joka kisassa palkitaan myös kolmen kärki. Matkoja on 7 km tai 14 km, missä sama lenkki juostaan kahdesti.

14 km startti. Supersuunnistaja on tuo oranssi aika keskellä.

Meitä oli tällä kertaa liikenteessä tuttu ryhmä rämä eli minä, Supersuunnistaja ja Vuorikiipeilijä M. Supersuunnistaja sekä Vuorikiipeilijä M ovat käyneet Espoo Trail runissa usemmankin kerran. Minulle Suomi 100 -bileet oli ensimmäinen kerta. Vuorikiipeilijä M on osallistunut aiemmin vain kesäisempiin osakilpailuihin, joten talvinen reitti oli hänellekin uusi tuttavuus.

Blogin FB-sivultakin tuttu reitin eka mäki

Minä ja M osallistuimme 7 km kisaan Supersuunnistajan nautiskellessa Keskuspuistoa kahden kierroksen verran. Tämä on ihan toimiva setti, koska pitkämatkalaiset starttaavat 10 min ennen 7 km juoksijoita, ja Supersuunnistajalla menee reitillä noin 20 minuuttia kauemmin kuin minulla seiskaan.

Ekan mäen huipulla

Espoo Taril Runin reitti on tosi nätti ja kiva. Reitti alkaa mukavalla luulot pois -mäellä, minkä jälkeen itseään voi keräillä jonkin aikaa, kunnes 1 km kohdalla tulee toinen pitkä nousu. Tämän jälkeenkin maasto on "mukavan kumpuilevaa", joskin mäet pysyvät suurimmaksi osaksi kohtuullisina. Lopussa noustaan vielä kerran kukkulalle, minkä jälkeen saakin kaasutella alamäkeen maalisuoralle.

Polku nousee taas. Mäen päällä siintää selkä, jonka kerran tavoitimme,
mutta joka lopulta pääsi karkuun.

Minulla on juoksutapahtumissa paha tapa lähteä liikkeelle liian kovaa. Koetin himmailla parissakin peesissä, mutta ikävät ihmiset olivat kohteliaita ja päästivät minut ohi. Vuorikiipeilijä M juoksi minun perässäni, ja jossain vaiheessa possujunaamme liittyi myös eräs Rajamäen Rykmenttiä tyylikkäästi edustanut miekkonen, joku toinen herra sekä HelTri-takissa juossut nainen. Huutelin taakseni, että ohi pääsee pyytämällä, mutta kaikki viihtyivät peesissä oikein mainiosti. Tosin, nyt kun katson Garmin Connectista vauhdinjakoani, on se kyllä aika tasainen - joten miksipä eivät olisi viihtyneet. Pienet erot selittynevät maaston vaihtelulla. Koko jono kyllä kiittikin minua maalissa hyvästä peesistä.

Possujuna tunkkaa ylämäessä. Tämä jengi pysyi kasassa melkein koko matkan.

En ihan päässyt tavoitteeseeni, kun 14 km voittaja juoksi ohitsemme viimeisessä alamäessä. Vuorikiipeilijä M luuli siinä vaiheessa possujunamme häntäpään pyrkivän ohi ja pisti itsekin uutta vaihdetta silmään, koska "eihän nyt ne saa mennä ohi". Mr. Rajamäen Rykmentti lähti M:n peesiin, mutta loput seurueestamme minä pidin takanani, vaikka loppukiriä ei tahtonut enää oikein irrota.

Oli niin laiska loppukiri, että maalisuorallakin ehti kuvata.

Loppuaikani oli 50:45, mikä oli suunnilleen 6 min parempi kuin joulukuussa. Keli oli hitusen parempi, mutta voisi tässä kuvitella kunnonkin hieman nousseen. Ei siis yhtään kehno keikka.

Supersuunnistaja oli kakkonen miesten 14 kilsalla ja pääsi podiumille.

Koska polkujuoksu on kivaa ja sunnuntaina sää oli aivan ihastuttava, menin minä juoksentelemaan vähän lisää keskuspuuiston poluille miesten ja naisten ampumahiihtokisojen välissä. Kauemminkin olisi voinut metsässä viihtyä, mutta myöhästyin jo nyt naisten lähdöstä. Onneksi näin sentään suurimman osan kisasta, koska se oli tosi jännä ja Kaisa oli aivan mainio.