tiistai 13. syyskuuta 2016

Yöllisiä parisuhdepuuhia tiedossa

Mitä te teette kumppanienne kanssa synkkinä syysöinä? Minä ja Ääsääs suunnistamme!

Meillä oli sunnuntaina kotona pitkä keskustelu tärkeästä aiheesta: mennäänkö lauantaina 24.9. X-kaatoon vai sunnuntaina 25.9. Syysrogaan? Asia piti päättä, koska X-kaadossa oli hintaporras tulossa vastaan. Lopulta X-kaato voitti, koska se alkaa klo 5 aamulla eli käytännössä yöllä. Ja sehän on pelkästään metkaa! Lisäksi minua himottaa ihan kauheasti ottaa selvää, oliko meidän keväinen Spring Adventuren neljäs sijamme silkka vahinko. Melontaa ei ole treenattu pätkän vertaa eikä Supersuunnistaja ole istunut maasturin selässä sitten Springin. Minun Riddickissäni on sentään uudet ketjut ja menopeli on muutenkin huollettu vimpan päälle. Pitänee vähän huoltaa myös Supersuunnistajaa, että hän ehtii palautua tämän viikonlopun Helsinki Ultra Runista. Menestyksen avaimet ovat siis kaikin puolin näpeissä.

Kuvitukseksi lisää Nuuksio Classicin kuvia, koska näitähän piisaa. Ei, etteikö
kissakuvia piisaisi, mutta vaihtelu virkistää.


Mutta on niitä villejä öitä tiedossa enemmänkin. Supersuunnistaja ilmosi meidät jo jokin aika sitten Yö-Rogaan. Viime vuonna Ääsääs oli kisaamassa ToisenNaisen kanssa ja minä olin kesäversiossa  Vuorikiipeilijä M:n tiimikaveri. Nyt vihdoin pääsemme nauttimaan toistemme seurasta - ja minä siitä viimeksi kovasti kaipailemastani fillarista. Menemme siis fillarisarjaan, koska minua ei kiinnosta tossutella urbaanissa ympäristössä 8 tuntia. Minä juoksen pitkät pätkät poluilla.

Metsän parhaiten pukeutuneita tyyppejä oli tämä Octoberfest-henkisesti
asustautunut kauluspaitamies. 

Viime vuonna varauksettoman ihastuksemme ansainnut Mammuttimarssi vaihtoi nimensä Synkäksi Syysunelmaksi, mutta luvassa on taattua laatua uintirasteineen päivineen. Ilmo ei ole vielä auki, mutta päivä on meillä molemmilla jo kalenterissa. Se on vielä päättämättä, riittääkö meille viime vuoden tapaan 100 km, vai lähdemmekö nautiskelemaan oikein olan takaa toistemme seurasta ja 130 km pyöräsuunnistuksesta.

Jou jou! 8 km menty ja 34 togo!

Sitten ihan muihin juttuihin. Eilen uitiin taas 30 minuutin uintitesti. Mulla oli jo aamusta alkaen aika väsynyt päivä, joten en odottanut mitään kummoisia suorituksia. Lisäksi mulla on yleensä kesän jälkeen ollut tapana tehdä huonompi tulos kuin keväällä. Meni siis ihan trendin mukaan. Lähdin silti reteesti tavoittelemaan 1 600 m haamurajaa, koska viimeksi uin kuitenkin jo 1 570 m. Ekat 15 min pysyinkin tonnikuudensadan vauhdissa, mutta sitten meno hyydähti. Lopputulos 1510 m oli aika surkea. Mutta tulipahan tehtyä. Ja onneksi meni sentään yli 1500 m.

2 kommenttia:

  1. Synkän Syysunelman vaihtoehdot ovat tänä vuonna 100 km ja 160 km, mutta maksimiaika jopa 30 tuntia, joten kyllä pitempikin nautinto voisi olla varteenotettava valinta :)

    VastaaPoista
  2. Oho. Mä vähän pelkään, että mulle tulisi 160 km taivalluksessa jo kissoja ikävä. :D

    VastaaPoista