Aurinko nousee Porkkalanniemessä

Olemme jo pitkään puhuneet Akrobaatti H:n ja Cliffhanger M:n kanssa, että pitäisi lähteä tuplatreffeille telttailemaan. Ja vihdoin tänä viikonloppuna saimme aikaiseksi. Koska kuusin aina kaunihimpi, niin otimme mukaan myös Outdoorsy E:n ja hänen kumppaninsa Eräjorma K:n. Ja eikun autojen nokat kohti Porkkalanniemeä!

Sää suosi!

Meillä kävi uskomaton flaksi ja sää suosi meitä todella. Vaikka on jo syyskuu, niin aurinko tohotteli pilvettömältä taivaalta ja yölläkin oli alimmillaan yli 10 astetta lämmintä.

Aurinko menee nukkumaan

Jätimme autot yhdelle Porkkalanniemen pienemmistä parkkipaikoista, ja kävelimme muinaishautojen ja rannan kautta eteläkärjen telttailupaikalle. Mestoille päästyämme pystyttelimme teltat ja katsoimme upean auringonlaskun. Ja kun aurinko oli lähtenyt häiritsemästä, pääsimme keskittymään olennaiseen eli syömiseen. Menut olivat hyvin erilaiset eri pariskunnilla: löytyi kaikkea retkimuonasta seitanmakkaroiden kautta sisäfileesen kermakastikkeessa. Oli hyvää ja oli hauskaa! Vihdoin puolilta öin ryömimme telttoihin nukkumaan.

Ja sitten arska taas nousi

Olin uhkaillut jo illalla, että jos herään sopivasti kuuden jälkeen, nousen katsomaan myös auringonnousua. Mutta en aikonut panna kelloa herättämään, jos vaikka sattuisi nukuttamaan. Mutta sekä minä että Supersuunnistaja heräsimme kuuden tienoilla, joten ehdimme hyvin vetää housut jalkaan ja kävellä niemen itärannan näköalapaikalle ennen kuin aurinko alkoi nousta klo 6:42. Koska meidän ja arskan välissä oli saari, me näimme auringon vasta joskus 6:50 aikoihin. Ja olihan se nousukin aika upea näky.

Supersuunnistaja ja meri

Auringonnousun jälkeen pyörimme vielä vähän rannalla ja kävimme etsimässä yhtä geokätköä, mutta päätimme jättää sen varsinaisen hakemisen myöhemmäksi, kun muut olisivat mukana. Kun palasimme teltoille, olivat muutkin jo heränneet ja saatoimme syödä aamupalaa.

Onhan se Suomen luonto kaunis

Ruokailun jälkeen panimme kamat kassaan ja kävimme kätköilemässä. Porkkalanniemessä oli kaksi kätköä, joista toinen oli superhauska, koska sen hakeakseen piti vähän kiipeillä: mutta porukan ainoa ei-kiipeilijä oli Supersuunnistaja, joten tämä ei ollut ongelma.

Geokätköilyä

Kätköjen jälkeen päätimme jättää Porkkalanniemen paikalle tulvineiden partiolaisten ja lintubongarien armoille ja lähdimme katsastamaan Högbergetin luolaa, joka oli lähempänä Länsiväylää.

Luola oli todella hieno virtausluola, ja sen muotokieli toi kaikille mieleen jotain todella naisellista. :) Myös luolalla oli geokätkö, jonka kävimme hakemassa: kätköily kun on Akrobaatti H:n rakas ja minun ja Supersuunnistajan semiaktiivinen harrastus.

Högbergetin luolassa

Matkalla takaisin autolle, törmäsimme pieneen, raidalliseen kissaan. Se lähti seuraamaan meitä ja lähellä olleen talon pihalla ollut mies kysyi, onko kissa meidän. Eli se ei ollut hänenkään. Kisu oli todella nuori, ehkä puolivuotias. Se ei osannut oikein varoa autoja, joita kuitenkin kulki koko ajan Peuramaan golfradalle ja sieltä pois. Kisu oli todella seurallinen ja tuli mielellään syliin. Hetken asiaa pohdittuamme päätimme viedä sen Viikin löytöeläintalolle. Emme halunneet sen jäävän auton alle ja totesimme sen olevan valitettavasti juuri sopivan ikäinen ollakseen kesäkissa. :( Minä ja Supersuunnistaja lupasimme ajaa kissan Viikkiin. Ääsääs ajoi ja minä pidin nuorta herraa sylissäni. Poitsu kehräsi koko matkan, lojui selällään ja nautti masurapsutuksista.

Hei! Minä olen Peuris, tosi kiltti kollipoika!

Kissaa pidetään nyt Viikissä 15 päivää, minkä aikana omistajalla on mahdollisuus hakea se kotiin. Jos kukaan ei pikkukissaa kaipaa, koetetaan sille löytää uusi koti joko suoraan löytöeläintalolta tai myöhemmin Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Minä aion soitella kuun lopussa Viikkiin ja kysyä, miten kisun kävi. Se oli niin suloinen ja seurallinen kaveri, että uskon sen löytävän vielä hyvän kodin: joko vanhan tutun tai uuden tosi kivan.

Tämä oli tällainen löysä viikko ja panostin syömiseen. Ensi viikolla ajattelin taas alkaa treenata kunnolla.