maanantai 30. kesäkuuta 2014

Veristä raastoa Hollolan maastotriathlonissa

FB-kaverini ovatkin saaneet jo esimaistiaisia siitä, mihin eilinen kisani johti. Mutta kerrotaas koko tarina. Tällä kertaa kisasta ei ole kuvia, koska hovikuvaajani Supersuunnistaja oli mukana kisaamassa. Ja menetti triathlonneitsyytensä! Jee!

Uintipaikkaa katsastamassa

Lähtötilanne oli sinänsä hassu, että vaikka sää oli ihan kamala ja kylmä, niin minulla oli kuitenkin kova into startata. Pitemmän matkan (900 m , 20 km, 6 km) naisten sarjassa oli vain 8 ilmottautunutta, joten minua vähän kutkutti ajatus kolmen parhaan joukkoon pääsemisestä. Tosin oloni oli ollut jo perjantaista lähtien hieman flunssainen, joten en uskaltanut asettaa podiumia ihan viralliseksi tavoitteekseni: vähän haaveilin vain.

Meidän perheen vaihtopaikat
Sadetta ripsi hiljalleen 16-asteisen lammen pintaan, kun oli startin aika. Vesi oli ihan ok, ja kolmessa 300 m kiekassa suoritettu uinti sujui oikein kivasti. Nousin järvestä pääjoukon hännillä (miehet starttasivat samaan aikaan) ja olin siinä vaiheessa näemmä neljäntenä. Taisin luulla tai ainakin toivoa olevani kolmantena. Ihan hyvissä asemissa kuitenkin starttasin pyöräilyyn.

Cyclocrossi olisi ollut maastopyörää parempi valinta reitillä, joka oli suurimmaksi osaksi hiekkateitä ja pururataa. Polkupätkäkin oli varsin helppo, joten traktorirenkaista ei ollut juurikaan hyötyä. Maasto oli tosi mäkinen, joten siinäkin cyclo olisi voinut olla kivempi. Tästä huolimatta pyöräily alkoi ihan kivasti, kunnes ekan kiekan hurjien ylämäkien jälkeen toisessa jyrkässä alamäessä arvioin vauhtini ja taitoni ihan väärin - ja kaaduin mutkassa. Tiellä oli jotain ihmeellistä hiekan ja pururatapurun sekoitusta ja vielä kasassa. Luulen, että pururadan täyttökuormasta oli tipahtanut osa tielle tai jotain. Joka tapauksessa se kasa luisti alta ja meikätyttö rojahti kyljelleen hiekkatielle. Mitään sen kummempaa ei onneksi sattunut, ja satulan suoristamisen sekä juomapullon poimimisen jälkeen pääsin jatkamaan matkaa.

Kisan saldo tuoreeltaan ja verinen #TeamElinaJouhki-nauha

Tunnelma kuitenkin latistui huomattavasti, ja kyllä ne jomottavat naarmut olkapäässä vähän häiritsi suorittamistakin. Eniten kuitenkin haittasi se, että sisu meni täysin kaulaan, enkä enää oikein uskaltanut kaahailla yhdessäkään mutkassa. Hävisin sitten pyöräilyssä huomattavasti minuutteja ja yhden sijan.

Sama käsi illalla siivottuna

Kun lähdin juoksuun, huomasin, että oikean pohkeeni yläosassa oli puujalka. Ei se juoksua suoranaistesti estänyt, mutta vei nautintoa ja varmaan hitusen hidastikin. Eka 3 km oli täyttä tervanjuontia, mutta toiselle rundille lammen ympäri löysin kuitenkin vähän tsemppihenkeä. Juoksuosuus meni kuitenkin enemmän tai vähemmän kyrpä otsassa ja maaliinpääsyä odotellessa.

Jee! Maali! Saa lopettaa!

Kello pysähtyi aikaan 2:08:48 ja sillä tuloksella olin 5. / 7. Joku nössö ilmottautuineista jätti starttaamatta, koska oli kylmä ja satoi. Sen verran oli nihkeää juoksua, ettei edes loppukiriä irronnut. Vaikka edelliseen sijaan oli väliä melkein vartti, niin en osaa oikein olla tyytyväinen lopputulokseeni. Se kaatuminen harmittaa niin pirusti. Mutta jatkoinpa sentään maaliin asti. Kai sekin jonkinlainen saavutus on. Joku nössömpi olisi varmaan luovuttanut.

Supersuunnistaja menee muuten märkkärissä suunnilleen yhtä kovaa kuin minä, vaikka onkin uinut vasta vähän aikaa. Hänen suurin ongelmansa uinnissa onkin ollut uppoavat jalat, mihin märkkäri toki auttaa kovasti. Hän oli omassa sarjassaan tukevasti puolivälissä ja triathlon oli kuulemma "ihan ookoo". Taitaa olla tuo mies menetetty polkujuoksulle...

Jotta homma ei menisi ihan pelkäksi valittamiseksi, niin jatkanpa taas Jennin haastetta ja listaan maanantain viisi positiivista asiaa. Edellinen postaus aiheesta oli viime torstaina:

1. Tänään alkoi kesäloma.
2. Miisu nukkui taas koko yön mun jaloissani ja tuli aamulla makoilemaan rinnan päälle ja sanomaan huomenta. Kun se tuli mun luo helmikuussa 2012, se ei tosiaankaan ollut sylikissa. Nyt se ei muuta olekaan.
3. Tänään tulee Saksan peli ja Saksa on paras! Saksan paras pelaaja on Bastian Schweinsteiger. Toivottavasti hän pelaa, vaikka onkin kärsinyt loukkaantumisista.
4. Teimme Supersuunnistajan kanssa päivälliseksi lettuja ja sen kanssa lohimönjää eli graavia lohta, kermaviiliä ja mausteita. Vikat letut syötiin hillolla. Nam!
5. Pohkeeseen ei enää satu paljoa ja oikean käden haavakin sietää jo kosketusta Ehkä voin jo jos en ensi yönä niin seuraavana nukkua taas oikeallakin kyljellä!

Haasteeseen kuuluu, että joka päivä haastetaan joku mukaan. Tänään minä haastan Pian, jonka blogi on yksi suosikkitriathlonblogeistani.


5 kommenttia:

  1. Hui mikkä naarmut. Mutta hianon kuuloinen kisa kylmässä kesäkelissä. =) Voi näitä kelejä.

    VastaaPoista
  2. Hauska ja erilainen triathlon-tapahtumahan tuo oli. Ja tosi mäkinen! :) Harmi vaan, kun tällä kertaa kävi näin.

    VastaaPoista
  3. Terve, löysin sattumalta blogisi. Kiinnostaisi tietää, miten olet pystynyt polvesi kanssa juoksemaan. Nimittäin meikäläisellä samaa vikaa ja juoksu (lue kilpailu) halut ovat kovat, eikä mitenkään haluaisi lopettaa, vaikka ortopedi neuvoi vähentämään. Tähystysleikkaus on tulossa, sillä korjataan kierukan repeämää, mutta ei tuota nivelrikkoa pysty...

    VastaaPoista
  4. Terve, löysin sattumalta blogisi. Kiinnostaisi tietää, miten olet pystynyt polvesi kanssa juoksemaan. Nimittäin meikäläisellä samaa vikaa ja juoksu (lue kilpailu) halut ovat kovat, eikä mitenkään haluaisi lopettaa, vaikka ortopedi neuvoi vähentämään. Tähystysleikkaus on tulossa, sillä korjataan kierukan repeämää, mutta ei tuota nivelrikkoa pysty...

    VastaaPoista
  5. No terve Juha ja tervetuloa blogiin!

    Polven kanssa juoksentelu menee ihan kivasti, kun kinesioteippaan sen. Mua opetti teippaamaan taannoin mun personal rainer, joka oli vähän sellainen pikkuhippi ja uskoi moneen vaihtoehtoiseen hoitomuotoon. Tuolla on vastaava polven teippausohje: http://gallery.mailchimp.com/6e4ff311d4d64dcdf2292e8a6/files/KinesioGuru_eKirja_www_2.pdf

    Kinesioteippauksestahan ollaan varsinkin lääkäripiireissä montaa mieltä. Mä olen itse kuitenkin huomannut sen auttavan. Mulle on sinänsä ihan sama, onko vaikutus placeboa vai oikeaa, kunhan voin juosta. Teipattuna polvea ei satu, kun taas ilman sattuu. Tämä on jopa todettu "sokkotestillä", kun kerran unohdin teipata polven lenkille ja huomasin asian vasta, kun polveen alkoi koskea. Mä tosin myös tarkkailen aina polvea muutenkin ja tsekkailen pidempien rasitusten jälkeen kuumeneeko tai turpoaako polvi. Nehän on huonoja merkkejä molemmat.

    Mullekin lääkäri on sanonut, että älä juokse enkä mä missään nimessä sano, että teippaamalla mitään lisävauriota ei tulisi. Ei tässä varmaan kannattaisi juosta. Mä pyrin itse tekemään sitä mahdollisimman vähän eli peruskuntoilen pyörällä ja uiden. Juoksutuntumaaa ylläpitävät muutamat lenkit juoksen pehmeällä alustalla eli poluilla. Ja en juokse pitkiä matkoja. Tahkon puolimatka jää varmaan mun ainoakseni ja jatkossa tyydyn perusmatkoihin, jotta voin (toivottavasti) kisata vielä vuosia.

    Missään nimessä en siis sano, että kannattaa toimia kuten minä. Näillä keinoilla minä kuitenkin pystyn triathloonaamaan jollain tasolla. Luultavasti toimintani on vitun tyhmää, joten ihan oma vika, jos otat musta mallia. :)

    VastaaPoista