sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kun vesi on ilmaa lämpimämpää

Eilen ei ollut ihan paras mahdollinen triathlonsää, mutta silti kisattiin. Vaikka ei sentään satanut, niin 13 astetta auton lämpömitarissa ja palelu ennen kisaa verkkarit päällä ei suoraansanoen houkutellut ottamaan vaatteita pois ja hyppäämään järveen. Järvi oli kuitenkin pitänyt lämpimät päivät jemmassa ja sen asteluku oli huimat 18 astetta: Sääksjärvi tosiaan oli eilen lämpimämpi kuin ilma. Mikäs sitten sen mukavampaa kuin järvestä noustessa riisua märkkäri ja lähteä puolialastomana polkemaan pitkin Nurmijärveä.

Hylje nousi vedestä ja suuntaa uudelle kiekalle


Oikeasti se järvestä nouseminen oli eilen nimenomaan kivaa. Mun uintini ei sujunut kovinkaan hyvin. Poijut olivat valkoiset eivätkä siksi oiken näkyneet hyvin varsinkaan, kun lasit huurustuivat. Tosin mulla ne huurustuivat pahemmin alkuverkassa kuin itse kisassa. Silti suunnistaminen oli eilen jotenkin todella nihkeää, ja kun joku muu meni vinoon, niin epäilin aina itseäni. Onneksi toka kierros sujui paremmin kuin eka, ja vikalla suoralla mulla oli jo ihan hyvä meno. Ekalla kierroksella oli takasuoralla niin synkkää, että mietin jo, etten enää ikinä kilpaile. Onneksi se meni ohi. :)

Liikunnan ilo oikein tihkuu tästä kuvasta! :)


Oli kuitenkin tosi ihanaa päästä pyöräilemään. Vaihto ei mennyt ihan putkeen, koska irtohijojen pukeminen ei ollut helppoa. Olisi pitänyt laittaa ne jo märkkärin alle tai käyttää takkia kuten jotkut muut. Hihat olivat joka tapauksessa ihan hyvä juttu fillaroidessa.

Eiku menox! En amputoinut jalkaani vaihtopaikalla:
on se tuolla takana piilossa. :)


Reitillä oli ihan kamala tuuli, mutta mulla oli silti tosi kivaa. Pyöräily kulki kuin unelma, ja ohitin tosi paljon porukkaa. Myötätuulessa posotin tasaisellakin yli 35 km/h, mikä on mulle oikeasti tosi kova vauhti. Kahdella kilsalla on keskivauhti ollut jopa yli 39 km/h! Nousin vedestä 24:nä ja nousin fllariosuudella viidenneksitoista. Olin pelkässä pyöräilyssä 11. nopein, eli se meni oikeasti tosi hyvin! Pitää nyt vaan olla tyytyväinen, että on jaksanut koko pitkän talven kyykätä ja treenaa aina mäkisessä maastossa. Kyllä se kannattaa!

Meneekö se ylinopeutta? Alamäessä se joskus onnistuu.

Juoksun alussa mulla oli kilpailuvietti vähän rikki, ja lähdin liikkeelle ajatellen, että yritetään nyt näyttää edes juoksevalta ja mitä nopeammin mä tästä selviän, sitä nopeammin saan lopettaa. Kovasti toivoin, ettei yksikään pyöräilyssä ohittamani kanssakilpailija pääsisi ohi, mutta jalat olivat niin jankissa, että tiesin, etten voisi asialle paljoakaan tehdä. Pari fillaroidessa ohitettua miestä ohittivat minut heti juoksun alussa, mutta itsekin kuittailin paljon miehiä. Tosin ei äijistä ole niin väliä, koska kisasimme eri sarjassa. Toki heidän ohittamisensa on aina kivaa, kun he kuitenkin starttasivat 5 min ennen meitä naisia.


Jee jee! Hyvä fiilis. Tätä lisää!

Juoksu alkoi joksus reilun kilsan jälkeen rullata ihan kivasti, mutta ei se kyllä missään vaiheessa hyvältä tuntunut. Mutta kulki sentään. Ja ajatuksia sai muualle, kun tsemppaili vastaantulevia seurakavereita (reitti oli 5 km yhteen suuntaan ja samaa reittiä takaisin). Ja tuli vastaan yksi Team Elina Jouhkilainenkin, jota toki piti myös tsempata. Lisäksi juoksuosuudella aurinkokin alkoi paistaa, joten ei elämä nyt aivan kurjaa ollut.

Juoksun alussa. Tässä kuvassa mulla oli jalat ilmassa ja
jotain hymyn tapaista - kuvaa on siis pakko käyttää!

Yksi kilpasisko ohitti minut juoksun kääntöpaikan jälkeen ja toinen 2 km ennen maalia. Eka ohittaja valitteli kramppaavia jalkojaan, mutta posotteli niin kovaa, että minulla ei ollut mitään jakoa jäädä peesiin. Toinen ohittaja sen sijaan ohitti minut sen verran hiljaa, että hänen perässään päätin pysyä. Lisäksi Supersuunnistaja huikkasi katsomosta, että seurakaverini V oli ihan kannoilla.

Ohittaja vaanii takana! Kohta se iskee!

Vauhtini oli vähän tippunut 7 km jälkeen ja odottelin vain maaliin pääsyä, mutta ohituksesta ja kannustuksesta sisuunnuin kuitenkin niin paljon, että otin selkeän loppukirin. Vikan kilsan posottelin melkein viiteen minuuttiin ja viimeisellä satasella painelin vielä aivan jäätävän kirin ja ohitin sen minut ohittaneen naisen noin kaksi metriä ennen maaliviivaa (tsekkaa video, jos et usko). Meillä on tuloksissa eroa ajoissa noin sekunti. No, eiväthän kaikki kisaa ihan yhtä verissäpäin ja ehkä (eleistä päätellen ainakin) hän oli iloinen siitä, että voitti itsensä ja blaablaa. No, mä voin myöntää, että mä olen ihan äärettömän iloinen mun viime metrien ohituksesta. Joten kaikilla oli lopussa hyvä mieli. Jee! :)

video


Kamala sää, kiva kisa. Kiitos järjestäjille (kun ettehän tekään ilmojen hallitsijoita ole :D)!

2 kommenttia:

  1. Siis pitääkö tossa nousta välillä uimasta juoksemaan ja sitten takaisin järveen?

    Hyvä Minttu, hyvä kisa!

    VastaaPoista
  2. Joo, pitää. Kuopiossa ja Vantaallakin on niin, joten se on kai aika normaalia, jos kisassa on myös pikamatka. Silloin vedetään vaan se 750m tuplana perusmatkalla.

    Kiitos, kiitos. :)

    VastaaPoista