perjantai 2. toukokuuta 2014

Team Elina Jouhki

Pyöräilijä ja triathlonisti Elina Jouhkin  piti osallistua Frankfurtin Ironmaniin tulevana kesänä ja tempaista porukalla rintasyövän ehkäisemisen puolesta ajamalla kisa vaaleanpunaisilla renkailla. Hän on sairastanut rintasyövän 2012 ja leukemian elokuussa 2013. Hän sai kantasolusiirron Lucian-päivänä 2013, ja alkuvuodesta kaikki käytti suhteellisen hyvältä - ja treenit Ironmanille olivat siis käynnissä.

17.4.2014  Elina sai kuitenkin tietää, että leukemia on uusiutunut, eikä Elina voikaan urheilla. Baba Lybeck keksi, että muut voivat tehdä sen hänen puolestaan, ja perusti Team Elina Jouhkin. Tiimissä on nyt 127 jäsentä, ja tiimi on kerännyt rahaa tähän mennessä jo 6 278 €.
Minä bongasin Team Elina Jouhkin ensimmäistä kertaa Pian blogista, ja tiimissä on jo useita muitakin tuttuja. Baba esittelee tiimiläiset blogissaan lähiaikoina. Tiimissä on sekä kaltaisiani tavisliikkujia että oikeasti kovia nimiä ja muita julkkiksia - mikä on tosi jees.
Vanha käsityönopettajani facepalmaisi, jos näkisi
väliaikaisen pinkin nauhani. Rekvisiittana Supersuunnistajalta
saamani pinkit fillarihanskat.

Itse olen onnekseni ainakin vielä välttynyt syövältä tai edes sen epäilyltä. Aihe on kuitenkin koskettanut useamman kerran myös minun lähipiiriäni (eikä se ole ihmekään: joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään), joten tuntui varsin luonnolliselta ja suorastaan todella hyvältä idealta lähteä mukaan. Haluan muistuttaa ihmisä, että syöpä ei ole pelkästään vanhojen ihmisten tauti, vaan se voi osua kenen tahansa kohdalle koska tahansa.>
Eli nyt sitten omistan kaikki treenini ja kisani Elina Jouhkille. Olen joka tapauksessa hankkimassa tässä kuussa kevyempiä kisavanteita, joten ihan hyvin, voin laittaa vanteille pinkit kumitkin! Tiistain uinti meni teemaan sopivasti pinkissä uimalakissa, ja äsken onnistuin löytämään kangasvarastoistani palan siskontytön huoneen verhokangasta, mistä sain vaaleanpunaisen raidan tehokäyttöön väliaikaiseksi pinkiksi nauhaksi. Sitä pitäisi kohta lähteä ulkoiluttamaan. Pitää polkea niin lujaa, ettei ruma ommel ja harottavat langanpätkät näy. :) 
Lahjoitin keräykseen alkuverkkaluontoisesti jo kerran, ja ajattelin lahjoittaa loppukesästä vielä lisää. Mietin tässä jonkun kivan kesän kilometri- tai minuuttiluvun, jonka voi muuttaa euroiksi. Palaan asiaan.
Tässä vielä kasa oleellisia linkkejä:
Osallistukaahan! Jos ei ole varaa pistää rahaa, niin jakakaa edes Elinan tarinaa sosiaalisessa mediassa ja haastakaa muita mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti