tiistai 30. lokakuuta 2012

Vammaisurheilu jatkuu

Aamulla oli olo kuin spesiaaleissa olympialaisissa. Ensinnäkin nukuin ihan kamalan huonosti: heräsin kahden aikaan yöllä kamalaan painajaiseen, missä joku kamala mies ampui Unskia (eli mun nuorempaa kissaani) haulikolla ja aikoi syöttää sen koiralleen. Miisu parka (siis se vanhempi kisu) tippui mun päältä, kun säpsähdin hereille. Meinasi raukka tippua sängystäkin. En nukkunut tuon painajaisen jälkeen enää oikein kunnolla. Vaikka yritinkin valveilla ollessani ajatella kivoja asioita.

No, "heräsin" sitten ennen kelloa ja totesin, että polvi ei edelleenkään ole niin ok, että viitsisin juosta sillä. Peukut pystyyn, että se on ok huomenna vetoja varten. Lähdin sitten toimiston salille, missä on ihan ok spinning-pyörä. Meidän salilla on spinning-salissa ihan kivat fillarit (paremmat kuin toimiston salilla), mutta punttiksen puolella on vain vammaisia XBikeja, joilla yhdessä vaiheessa kampikierrosta polkee aina tyhjää, oli vastus kuinka iso tahansa. Siksi poljen mieluummin toimiston salilla. Ja mikäs siinä oli polkiessa, kun samalla saattoi katsella auringon nousua 7. kerroksen itään olevista ikkunoista. Jos olisi ollut luuri käsillä, olisin ottanut punaisesta taivaasta kuvan. Eipä ollut.

Kuvaksi siis Weheartitin fitspirationia. Ja ihan itsevittuilun vuoksi juoksuasiaa,

Olen useastikin vetänyt spinningiä itse itselleni. Se on aika kivaa. Olen myös leikkinyt ajatuksella spinuohjaajaksi ryhtymisestä. Ei kyllä oikeasti olisi siihen aikaa. Ja mahtaisikohan spinu olla enää niin kivaa, jos se olisi duunia ja pakko? Epäilen.

Yleensä itseäni ohjatessani teen ihan spinuohjelman, jossa on tarkasti valitut biisit tarkasti suunnitellussa järkässä. Tänään vedin vain randomilla musaa mp3-soittimestani, johon olen ladannut biisejä viimeksi ennen vappua. Kuuntelen näet yleensä radiota. Joten tänään spinu koostui hitusen satunnaisista biiseistä ja jouduin loikkimaan aika monen biisin yli. Tällainen setti siitä kuitenkin tuli:

  • Iris: Hyperventilating: Poljin istualtaan lämppää ja biisin alun säädin vielä satulaa
  • Skrillex: Bangarang: Istualtaan, vielä lämppää
  • Skrillex: Ruffneck: Kunnon biitin aikaan poljin putkelta ja loput biisistä tuplanopeudella istuen. Tää ei oikeesti ole mikään hyvä spinubiisi.
  • Stamina: Valtiaan Uudet Vaateet: Kertsit putkelta. Sai hyvin sykkeet ylös
  • Stigi: Ryyppy, hevoshullu remix: Kertsit putkelta
  • Timi Lexikon: Moon Kuu: Kersit putkelta
  • Edward Maya: Stereo Love: Kertsit putkelta ja osa kertsistä paino takana
  • Linkin Park: Given up: Kertsit tuplanopeudella. Tää on muuten maailman tokaksi paras spinubiisi. Paras on Nightwishin Bye Bye Beautiful (joka vedetään ISOILLA vastuksilla ja kertsit putkelta, puolivälissä paino taakse)
  • Linkin Park: Bleed It Out: Yllättäen kertsit putkelta
  • Rammstein: Amerika: Istualtaan, joka kertsin alkaessa lisää vastusta
  • Moby: Raining again: Välillä ylös ja välillä tuplanopeutta istuen. Tääkään ei toiminut spinussa ihan täydellisesti
  • Moby: Lift Me Up: Istualtaan jäähdyttely. Tässä voisi vetää myös kertsit putkelta, jos tää olisi työbiisinä.
Venyttelin lopuksi Tehosekoittimen biisin Pyydä tähdet Taivaalta tahtiin. 42 minsaa taisi olla polkemista. Ihan hyvä spinuhan tuosta tuli - vain välipalauttelut jäivät. Tosin mun mielestä ne ovat usein ihan turhia - ainakin niin pitkinä kuin ne spinutunneilla usein ovat. Mulle riitti palautteluksi biisien välinen "tyhjä" hetki ja se, kun etsin parissa kohdassa hyviä biisejä. Piti skippailla kaikki Palefacet, Iron Maidenit ja aika paljon muutakin sekalaista, kun niissä oli vääränlainen rytmi. Siinä sitten ehti lepäillä sen verran, että sykkeet laskivat PK-alueen alarajoille.

Tää oli nyt samalla sitten kaapista ulostulo mun treenimusan kanssa. Maku on ainakin laidasta laitaan. Eikä ees hävetä. :)

2 kommenttia:

  1. Argh, Skrillex :D:D:D
    Mut Bye bye beautiful on ihq ja musta joku toine ohjaaja on vetäny sen iha samalla setillä ku säki vielä niinä aikoina ku kävin spinnaa Esportissa. Kovaa ja lopussa taakse. Omg.

    VastaaPoista
  2. Skrillexhän on ihan hyvä. Eniten mä tosta tota Edward Mayaa häpeäisin, jos jotain. Mutta se hanuri on siinä biisissä tosi kiva.

    Ja meilläkin yksi ohjus käytti ainakin viime keväänä Bye Bye Beautifulia. Se ei vaan ollut keksinyt sitä painonsiirtoa.

    VastaaPoista