Polkujuoksua Norjassa ihan turrena

Matkasimme Supersuunnistajan kanssa NUTS Ylläs-Pallaksen jälkeen pariksi päiväksi käsivarren kautta Pohjois-Norjaan. Hurjien helteiden takia tunturien huiputukset jäivät Saanaan, mutta kävimme katselemassa muita luonnon nähtävyyksiä.

Supersuunnistaja etsii tiipiissä seuraavaa majoitusta.

Hauskin Norja-päivä oli, kun kävimme Altan lähellä olevalla Sautson kanjonilla. Päivä alkoi aivan ihanasti tiipiissä hyvin nukutun yön jälkeen, kun pääsimme pussailemaan huskyja - myös pentuja! Olimme yöpyneet huskytilalla, missä doggoja pääsi paijailemaankin. Kesähelteellä ne raukat kun eivät kestä juosta, niin niiden ainoa hupi on olla paijattavana.

Huskyhyökkäys

Helle oli edelleen kova, ja patikointi auringossa ei ollut järin mukavaa. Siksi Supersuunnistaja alkoi empiä, olisiko mitään järkeä kävellä monta tuntia kanjonille, minne oli matkaa lähimmältä parkkikselta melkein 7 km. Koska Sautso on kuitenkin Pohjois-Euroopan suurin kanjoni ja kerrankos sitä Pohjois-Norjassa ollaan, niin minä ehdotin, että juoksisimme kanjonille. Siten pääsisimme nopeammin takaisin ilmastoituun autoon. Myönnettäköön, että tässä vaiheessa luulin matkan kanjonille olevan vähemmän kuin 7 km suuntaansa. Supersuunnistaja suostui, koska minun matkavauhtini on hänelle yleensä kevyttä palautteluhölkkää. Ja hänelle reilu 13 km on ihan kakunpala koska vaan.

Matkalla kohti kanjonia

Ei kun tuumasta toimeen siis! Matka alkoi ylämäellä, jonka näytösluontoisesti juoksimme melkein kokonaan, koska parkkiksella oli muitakin turreja. Sen jälkeen ylämäet taittuivat enimmäkseen kävellen, mutta juostavaa riitti silti. Matkan varrelle osui onneksi muutamia tunturipuroja, joissa saattoi kastaa päähinettä ja vaihtaa juomavettä kylmempään. Meillä oli molemmilla mukana juomareppu. Minun piti ottaa mukaan myös geeli, mutta unohdin. Pärjäsin kuitenkin ihan hyvin pelkällä vedellä.

Pitkospuut olivat aika joustavat eivätkä niinkään juostavat.

Menomatkalla suurimmalla tunturipuron kohdalla totesin, että tuonnehan mahtuisi jopa melkein uimaan ja uhkasin hyppääväni puroon paluumatkalla. Toteutinkin uhkaukseni myöhemmin. Kylpy viilensi kyllä mukavasti, mutta valitettavasti vain hetkellisesti.

Lätsä jokeen ja johan taas jaksaa!

Hölkkäsimme kanjonille reilun tunnin ja pällistelimme siellä maisemia jonkin aikaa. Tämän jälkeen hölkkäsimme takaisin. Kuten jo aiemmin mainitsin, paluumatkalla oli myös uimarasti. Luulin, että vaatteet olisivat kuivuneet paahtavassa auringossa ennen autolle pääsyä, mutta olin parkkipaikallakin vielä ihan märkä. Onneksi olin varannut vaihtovaatteet käden ulottuville. Pysähdyimme hetken autoiltuamme pienen tunturijärven rantaan ja kävimme järvessä pesemässä pahimmat hiet pois ja pukemassa puhtaat vaatteet päälle. Niin oli mukavampaa jatkaa autoilua takaisin Suomeen.

Kilipäät kanjonilla

Juoksu on paljon tehokkaampaa ja siten myös hauskempaa kuin perinteinen patikointi. Saa olla toki aika kova jätkä, jos juoksee rinkka selässä, mutta päiväretket pystyy hoitamaan varsin tehokkaasti juosten. Usein paluumatka on vielä aika tylsä, kun maisemat on jo kertaalleen nähty. Varsinkin siihen juoksu voisi toimia mainiosti. Tätä konseptia tullaan siis varmaan käyttämään jatkossakin.

Kanjoni toiseen suuntaan

Joku muu on keksinyt saman idean: tarkastimme Saanalla oltuamme, onko reitti Stravassa segmenttinä ja mikä on huiputusenkka. No, tottakai se on! Pohja-aika taisi olla 28 minuuttia. Meiltä meni huiputukseen vähän enemmän aikaa, mutta Supersuunnistaja olikin juossut edellisenä päivänä ultran. Lisäksi minun oli ihan pakko saada hyppiä puolimatkassa trampoliinilla.

Uin kuten uhkasinkin!