lauantai 21. toukokuuta 2016

Toukokuun laji: MOBO

Minulla oli kova aikomus päästä tässä kuussa kokeilemaan uutena lajina skikejä, mutta en löytänyt mistään pääkaupunkiseudulta sellaisia vuokralle. Suomen latu vuokraa skikejä kyllä muualla Suomessa, mutta ei täällä.

Tajusin viikolla, että hitto vie, kuu loppuu kohta. Ja kun niitä skikejä ei löytynyt, piti äkkiä keksiä jotain muuta. Sitten muistin MOBOn eli kännykällä toimivat kiintorastit. MOBO on keksitty Virossa, ja se tuli Suomeen pari vuotta sitten. Minun on pitänyt kokeilla sitä siitä lähtien. MOBO-rasteja on nykyään ihan kiitettävästi ympäri Suomea. Täällä Espoossa reittejä on neljä ja Helsingin puolella niitä on kolme.

Leppävaaran MOBOn starttipaikka. Seikkailupuisto Huipun kopin seinässä oli
ohje kartta ja eka rasti leimattavaksi.

MOBO-suunnistus oli kivaa, vaikka kännykkä kädessä olikin vähän hassua juosta. Rasteja ottaessa saa olla tarkkana, koska MOBOn rastikyltit eivät ole mitenkään isoja. Jos ei ole tosi varma rastipisteestä, ei rastia välttämättä löydä ihan vaan summanmutikassa päätä pyörittelemällä. Oikeat kankaiset rastiliput näkee usein kauemmaskin, ellei ratamestari ole jemmannut niitä jonnekin kuoppaan tai solaan. MOBO-kyltti on lähes poikkeuksetta vähän jemmassa, koska ne olivat ainakin Leppävaarassa kiinni puiden rungoissa.

Rastit löytyivät kuitenkin yhtä lukuunottamatta hyvin. En tosin juossut mitenkään huimaa vauhtia, koska minulla oli tänään todella huono päivä jalkojen suhteen, ja niitä kolotti useammastakin kohdasta. Lisäksi olin muuten vaan jumissa ja väsynyt. Koska huomenna pitää jaksaa polkea taas Espoon ympäri, päätin olla riuhtomatta väkisin kunnon juoksua ja ottaa homman tekniikkatreeninä. Poluilla ja hiekkateillä sentään hölkkäilin vähän.

Ruutukaappaus kännykästä. Ruudulla näkyy
karttaja kompassi. Kamerasymbolista pääsee
leimaamaan qr-lukijasoftan avulla.

Suunnistuksen jälkeen kävin harrastamassa tuttua lajia mutta uudessa paikassa: menin ekaa kertaa Leppävaaran uuteen maauimalaan. Jo oli aikain. Minusta tuntuu, että kaikki muut ovat käyneet testaamassa uuden ulkoaltaan ennen minua. Jopa uintia harrastamaton siskoni ehti maauimalaan jo viikolla. :) Mikäs siinä uiskennellessa, kun aurinko paisteli, radat olivat leveät, eikä ruuhkaakaan ollut. Minun radallani oli kaksi muuta uimaria. Jakauduimme altaan pituudelle hyvin tasaisesti, joten käytännössä tuntui melkein siltä, kuin olisi yksin uinut.

Koska kuukauden uusia lajeja on ollut jo viisi, ajattelin, että olisi kivaa tehdä niistä yhteenveto tämän postauksen loppuun. Kun muutama vuosi sitten harrastin työmatkaliikuntahaastettani, tykkäsin silloinkin kirjata joka kuussa kaikkien edelliset kuukausien lajit postauksen loppuun, joten teen tästä lähtien samoin tässä haasteessa.

  • Tammikuu: CXworks
  • Helmikuu: CrossFit
  • Maaliskuu: Luistelu hokkareilla
  • Huhtikuu: ratsastus
  • Toukokuu: MOBO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti