perjantai 26. huhtikuuta 2013

Huhtikuun työmatkaurheilu

Miten nää suoritukset aina jäävätkin niin viime tippaan? :) Huhtikuun hoitelin pois alta polkemalla töihin - kiertotietä. Vehkeenä oli maastopyörä, ja koetinkin mennä mahdollisuuksien mukaan hiekkateitä, että homma olisi ollut edes vähän maastoisaa. Oli matkalla yksi mutaeste ja pari lyhyttä kinttupolkupätkääkin.

Mitä puuttuu?

Aamulla poljin yhdessä supersuunnistajan kanssa, joka yllätti minut eilen olemalla täällä odottamassa, kun tulin pitkän koulutuspäivän jälkeen kotiin. Saatoin supersuunnistajan kotiin (tai oikeastaan melkein kotiin - erosimme minun palstallani siinä hänen hoodeillaan), ja poljin siitä sitten töihin.

Lähtö piti uusia kerran, koska ekalla kerralla minulta unohtui kypärä kotiin. On aika hassua, että muistan kypärän aina samassa kohdassa, noin 50 metrin päässä kotoa. Kyllä, tätä on tapahtunut ennenkin. :)

Alkutaipaleella Otaniemen rantakaislikossa

Takaisin ajelin sitten melkein koko Laajalahden kiertäen. Vain melkein, koska ajelin Tarvo-nimisen saaren kautta himaan. Lahti ei suinkaan ollut liian laaja, mutta Tarvon kautta on kiva ajaa. Siellä on nättiä. Jopa tällaisena surullisen sateisena päivänä.

Munkan rantsu. Kesällä tämä ei ole mikään show off -ranta
kuten Hietsu, vaan mukava mummo- ja lapsiranta

Munkassa pääsi leikkimään vähän enemmän maastopyöräilijää, kun HSY oli repinyt yhden kadunpätkän auki, ja väliaikaissepeli oli melkoista monttua. Uimarannalla oli jo melkein sulaa. Tai osa rannasta, missä oli vähän virtausta, olikin sulana. Mutta koska pukukopit olivat kiinni, en ottanut sen kummempaa pit stopia ja korkannut avovesiuintikautta. :) 

Tarvon silta

Minulla oli vielä toimistolla hyvä aie mennä pyöräilyn päälle vähän juoksemaan. Mutta koska sää oli ankea ja persläskit jäässä, niin muutinkin kotona mieltäni. Sen sijaan vein fillarin suihkuun.

Tämän viikon urheilut alkavat ollakin sitten aika pitkälti taputeltuja. Viikonloppuna en ehdi jumppailla, koska olen kertausharjoituksissa lauantaista sunnuntaihin. Sunnuntaina voisin hyvällä tsägällä ehtiä illalla uintitreeneihin, mutta niitä ei ole, koska kaikki oikeat triathlonistit ovat kevätleirillä. Uintia ei tullut tällä viikolla yhtään. Juoksua tuli pari aamulenkkiä ja pyöräilyä kerran sisällä ja sitten tämä työmatkapyöräily. Ja salille ehdin kerran. Siinäpä se. Oli vähän pitkiä työpäiviä, niin ei ehtinyt muuta.

Loppuun vielä kertauskatsaus työmatkaurheiluhaasteeseen:
  • Tammikuu: talvijuoksu
  • Helmikuu: hiihto
  • Maaliskuu: talvipyöräily
  • Huhtikuu: maastopyöräily
Kehtaisikohan ensi kuussa suunnistaa tai sauvakävellä, vai kaivanko parvekkeelta alleni vain erilaisen fillarin? No, jos tällä kertaa miettisi ALLE kuukauden ja suorittelisi homman pois ennen ihan vikoja päiviä... Sitten voisi valita vaikka nätin säänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti