maanantai 12. helmikuuta 2018

Testattu täti

Olen testannut itseäni viime aikoina oikein urakalla. Ensimmäinen testi tapahtui jo tammikuussa, kun kävin juoksemassa Esport Areenalla laktaattitestin. Laktaatti on se juttu, mitä yleensä kutsutaan maitohapoksi, vaikka se onkin maitohapon hajoamistuote. Eli se on se lihaksia "hapottava" aine.

Testi tehtiin niinsanottuna kenttätestinä, missä juoksin aina pari kierrosta radalla, minkä jälkeen minulta mitattiin laktaatit. Ja sitten juoksin vähän kovempaa, kunnes lopussa juostiin täysiä. Kaikenkaikkiaan sain juosta 6 x 800 m ja laktaatit mitattiin kahdeksan kertaa (ennen juoksua, jokaisen kerran jälkeen ja 10 minuutin palauttelun jälkeen).

Kuvituskuvina on palauttelun ammattilaisia eli pötkötteleviä kissoja

Kynnykseni olivat hyvin tasapainossa toisiinsa nähden, ja eniten minulle iloa toi se tieto, että laktaatinpoistoarvoni oli juuri hyvän ja erinomaisen rajalla. Laktaatinpoistokykykin on kai jonkinlainen kuntomittari. Lisäksi aina on kivaa olla hyvä edes jossain - edes palautumisessa.

Tänään jatkoin laktaattitestailuja ja kävin tekemässä pyöräergotestin, missä mitattiin laktaattien lisäksi hengitysilmaa. Laktaatit olivat levossa ihan samassa lukemassa kuin tammikuussakin. Muutenkin laktaattiarvoni käyttäytyivät ihastuttavan samanlaisesti kuin juoksutestissä.

Tässä Svanten hapenottokyky saattaa kuitenkin olla hieman heikentynyt.

Sykerajat sen sijaan yllättivät. Olen ilmeisesti polkenut suurimman osan fillaritreeneistäni VK-alueella. Hupsista. Pyöräilyn peruskestävyysalueeni onkin huomattavasti kapoisempi kuin VK-alueeni. Jaksoin myös painella Maksimikestävyysalueella kohtalaisen pitkään, mikä kertoo kai kovista treeneistä. Laktaatinpoistoarvoni oli parempi kuin tammikuussa. Tosin en tiedä, voiko se johtua siitä, että istuin satulassa. Myös sykkeeni laski nopeasti testin jälkeen. Olenkin ollut jo pitkään sitä mieltä, että olisin aika hyvä sellaisessa kilpailussa, missä syke pitäisi ensin nostaa korkealle ja sitten puolittaa mahdollisimman nopeasti. Kyseistä kisaa on harrastettu muunmuassa loistavassa tosi-tv-sarjassa nimeltä Mestarien Mestari. Tekisi mieli kokeilla, pärjäisinkö sykekikkailussa ihan mestareillekin.

Pyöräergotestiin kuului myös InBody-mittaus. Minä en ole kovinkaan suuri InBody-fani, koska en usko yksittäisen mittauksen kertovan ihan kamalasti. Varsinkaan, jos mittaus tehdään alkuillasta päivän aterioiden jälkeen, kuten minulle tänään kävi. Useamman säännöllisen mittauksen trendi saattaakin kertoa jotain. Testaaja-Miksu tosin sanoi, ettei hänellä ole lounas heittänyt tuloksia kuin muutaman kymmenyksen. Itse muistan joskus saaneeni paremman lihasprosentin puristamalla kahvoja vähän kovempaa, kun sain testata mittaria kaksi kertaa peräperään. Se oli kyllä vanhempi malli kuin tämänpäiväinen mittari.

Unski palauttelee saatuaan saaliiksi BB8:n.

Mutta ei se mitään. Saa minulle kertoa kivoja asioita, vaikka ne olisivatkin ehkä vain vähän sinne päin. Oli ihanaa kuulla, että lihasmassani on edelleen reippaasti yli normaalin, vaikka olenkin käynyt säälittävän vähän salilla. Muutenkin kaikki oli oikein fantsusti ja kehoni oli terve ja tasapainossa. Jopa perusaineenvaihduntani oli noussut jostain 2000-luvun alusta, mikä tarkoittaa kahta asiaa:

  1. Olen saanut jostain lisää lihasta, vaikka käynkin nykyään vähemmän salilla
  2. Saan syödä huoletta paljon, koska energia palaa kohisten ihan jo sohvalla lojumalla
Ergotestin jälkeen olisin voinut mennä vielä uusimaan viime viikon 30 minuutin uintitestin. Minulle olisi kuitenkin tullut kamala kiire, eikä olokaan ollut varsinaisesti huippuenerginen, joten päätin skipata. Uintitestistä voin kertoa kuitenkin lisää heti huomenna.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti