sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Sopivan vai liian hidas?

Supersuunnistajalla alkoi tällä viikolla metsästyskausi, ja hän on viihtynyt koko viikonlopun Pohjanmaalla. Myös Vuorikiipeilijä M on poissa maisemista. Tämä tarkoitti sitä, että minulla ei ollut vielä viime viikonloppuna hajuakaan, kenen kanssa voisin lähteä rogaamaan Rasti-Vihdin RaVi Rogainingiin.

ToinenNainen laskeskelee potentiaalista pistesaalista.

Tällaisessa tilanteessa on yleensä tapana kysyä apua internetistä, niinpä minäkin aloin huhuilla Facebookissa parin perään. ToinenNainen vastasikin, että hänen tekisi mieli juosta pitkis, mutta hän ei saisi missään nimessä mennä kovempaa kuin pk-alueella. Hän tuumaili, että minun normaali vauhtini voisi olla hänelle sopivan hiljainen. Vaikka minä vähän epäilinkin, olisinko jopa liian hidas, oli ajatus Supersuunnistajan rogainingtyttöystävän pöllimisestä aivan liian herkullinen missattavaksi. Ja niin meillä oli koossa tiimi nimeltä Jänis ja jarru.

Muut kuuntelevat kilpailujohtajan ohjeita, turre ottaa selfieitä.

Ensimmäinen pummi sattui jo matkalla kisapaikalle: kälätimme autossa niin antaumuksella, että ajoimme ohi moottoritien liittymästä. Saavuimme kisakeskukselle kuitenkin 45 minuttiia ennen lähtöä, ja ehdimme laskea rastien summia ja mittailla reittiä ihan tarpeeksi.

Pummailukiintiö täyttyi ilmeisesti autoreissulla, koska kisa alkoi suunnistuksellisesti hyvin. ToinenNainen on sen verran taitava suunnistaja, että minä saatoin keskittyä perässä pysymiseen ja yrittää siinä sivussa pysyä kartalla. Viidennellä rastilla suunnistuksen jumalat kuitenkin käänsivät meille hetkellisesti selkänsä, ja meille tuli eka pummi. Se ei ollut kuitenkaan ihan valtaisa, tajusimme (tai siis ToinenNainen tajusi) virheemme nopeasti ja paikansimme itsemme kartalta (tähän minäkin osallistuin) vieläkin nopeammin. Rasti löytyi sitten lopulta aika kivuttomasti, kun menimme oikealle suolle.

Jee! Rasti löytyi. Tältä rastilta oli aivan huikeat maisemat.
En tietenkään ottanut kuvaa siitä.

Tämän jälkeen homma sujui taas toista tuntia kuin tanssi. Mitä nyt minä olin aika hidas metsäetapeilla. Olin kovin huolissani, tuleeko ToiselleNaiselle tylsää tai kylmä minua odotellessa, mutta ei hän ainakaan myöntänyt kumpaakaan. Sadetakin hän tosin veti niskaansa jossain vaiheessa, kun sade yltyi. Minulla ei sellaista mukana ollut. Toinen kova kotiin jäänyt juttu olisi ollut neopreenisukat. Välillä suossa seistessä tuli niitä vähän ikävä. Ja ToisellaNaisella tuntuisi olevan vähän taipumusta ajutua soille ja muihin kosteikkoihin. Tosin sadeviikon jälkeen koko Moksi tuntui olevan silkkaa suota.

Muutama nousumetrikin kertyi.

Epäonni iskee, kun tarpeeksi jinxaa: kun aikaa oli enää tunti, lähdimme hakemaan kahta "vararastia", koska meillä oli vielä hyvin aikaa. Eipä ollutkaan enää seuraavan rastin jälkeen: rastiväliin tuhlaantui melkein 23 minuuttia, joista suurin osa kului suossa pummatessa: kartta oli aika vanha ja ihan kaikki suon ojat eivät olleetkaan kartalla. Onneksi rasti kuitenkin lopulta löytyi.

Matkalla tavattu herra heppa ei kamalasti arvostanut reittisuunnitelmaamme.

Seuraava rasti löytyi taas ihan nätisti, mutta sen jälkeisellä 10 pisteen rastilla tuli taas karmaiseva pummi, kun heiluimme ihan väärällä jyrkänteellä. Yritin juosta maaliin niin kovaa, kuin vain töppösistä lähti, mutta eihän minun höpökunnollani ollut mitään jakoa ehtiä vartissa maaliin. Myöhästyimme lopulta vähän yli viisi minuuttia, ja 79 pisteen saaliistamme suli siten pois 24 pistettä. Mutta olipahan taas spekuteltavaa jälkipeleihin. Ja se on tavallaan yksi rogainingin hauskoimmista piirteistä: aina voi jossitella.

Märkä reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti