Olisikohan flunssa viimeinkin ohi?

Meidän perheessä uskotaan niinsanottuun räänpoistolenkkiin: kun flunssasi on siinä vaiheessa, että on enää jumalaton nuha, kannattaa mennä sopivan keveälle lenkille, mikä saa nenän vuotamaan. Siten "loppu räkä" poistuu kehosta, ja on vihdoin helpompi hengittää. Mitään tieteellistä perustetta meillä ei tälle ole, mutta ei tarvitsekaan. Pääasia on, että homma toimii käytännössä.

Jos ei ole urheilukuvia, niin mennään kuvituskissoilla.
Svante koettaa nukkua, mutta joku pisti valot päälle.

Minulla räänpoistolenkkinä sai tällä kertaa toimia Aalto kymppi eli Espoon rantakympin korruptioversio. Aalto Yliopisto tarjoaa kympin kisan työntekijöilleen, opiskelijoilleen ja alumneilleen. Joten pelkällä ilmottautumisen vaivalla saa juoksupaidan ja lenkkiseuraa. Minä olin parin vuoden tauon jälkeen taas mukana.

Flunssaa kesti kaikenkaikkiaan lähes kaksi viikkoa. Suunnitelmissani ollut HPV:n kansallinen suunnistuskisa jäi välistä, kun olo oli toissaviikonloppuna vielä aivan liian hutera. Tosin ei mun polttariporukkani olisi mua varmaan kisaan päästänyt, vaikka olisinkin ollut terve. Piti mennä brunssille. :)

Lauantain fillarilenkillä satoi kovaa, mutta lopussa oli jo oikein nättiä.

Viime viikonloppuna uskaltauduin vihdoin lauantaina kevyelle fillarilenkille ja sunnuntaina sitten sinne kympille. Lähdin tahallani vähän liian takaa, että joutuisin hidastelemaan alussa. Minulla kun on paha tapa lähteä liian kovaa liikkeelle. Nyt päätin kuitenkin, että 5 km asti pitää himmailla pk-fiilksillä ja sitten saa kiristää, jos siltä tuntuu. No, ei tuntunut. Hengitys pysyi mukavasti aisoissa, mutta sykkeet huitelivat koko lenkin ihan pilvissä. Vähän jäi harmittamaan, kun aika painui vähän yli tunnin. Mutta en ollutkaan tekemässä  mitään kauden huippuaikaa (tosin tämä oli sellainen, kun on kauden ainoa kymppini) vaan juoksemassa pk-lenkkiä. Malttamisestani olen aika ylpeä.

Kun hain perjantaina numeroita ja aistin Otahallilla kisafiiliksiä, minun alkoi tehdä kamalasti mieli juosta maratoni. Keksin jo, että voisin ilmottautua Vantaalle, mutta Supersuunnistaja lannisti minua ja sanoi, ettei siinä olisi mitään järkeä. Ehkä tungen moisen ensi vuoden kisakalenteriini ja keskityn nyt treenaamaan, kun se on jäänyt tänä vuonna vähän vähemmälle.

Lisää sänkykuvia. Tällä kertaa Svante ei saanut yksin koko petiä.

Olin selkeästi ihan juoksufiiliksissä, koska Espoon Tapioiden juoksuklubinkin markkinoija sai minut nalkkiin. Olin jo ihan tohkeissani ilmottautumassa mukaan, mutta minulle sopivin ryhmä oli jo täynnä. Lisäksi torstain treeniaika ei sovi yksiin firman painonnostovuoron kanssa, joten päätin suosia painonnostoa. Mutta lähellä oli, että olisin ollut markkinoinnin uhri. Mutta mikäs uhriintuessa:  Juoksuklubi vaikuttaa tosi kivalta jutulta. Olen joskus seurannut heidän treenejään sivusta, kun olen ollut Esportissa samaan aikaan, joten jonkinlainen näkemys menosta on.

Häät ovat ensi lauantaina. Ehkä mulla on sen jälkeen aikaa taas
a) jumpata enemmän
b) kertoa siitä täällä blogissa.