Ajatus on tärkein

Olemme nyt supersuunnistajan kotiseuduilla, ja kävimme tänään lenkillä. Kysyin, että onko täällä mitään hyvää polkujuoksulenkkiä. Mielessäni oli jotain Nuuksion Haukankierroksen tai oikeastaan minkä tahansa luontopolun merkitty reitti. Pitkospuita, hyvää polkua ja sen sellaista. Kaikki varmaan tietävät, mitä tarkoitan? Tai eivät ilmeisesti ihan kaikki...

Tämä on polku

Ylläolevan kuvan kaltaista juostavaa polkua oli 4,36 km reitillämme noin 200-300 metriä. Ok, voin katsoa myös peiliin. Kun supersuunnistaja näytti minulle kohteemme kartalta, oli suunnistuskarttaan merkitty polkuja juurikin se parisataa metriä. Mutta metsässä kuulemma oli enemmänkin polkuja. Selvä. Sinne siis. Mitä ne polut sitten olivat? No, tätä:

Pohjanmaalla tässä menee polku.

15 minuutin rämpimisen jälkeen kerroin, että arvostan yritystä polkujuoksun järkkäämisestä kovasti, mutta mitäs jos vaikka palaisimme hiekkatielle ja juoksisimme siellä esimerkiksi vetoja. Tosin sitä ennen olin saattanut aika monta kertaa käyttää yhtä v-kirjaimella alkavaa sanaa. Varsinkin siinä vaiheesa, kun sukkani meni rikki! Mun hieno raitasukkani! Byää!

Supersuunnistaja opettelee huomenna parsimista.

Eikä tässä vielä kaikki. Puhuimme automatkalla mestoille (kyllä, lenkkimaasto oli niin tosi vau ja ihku, että ajoimme paikalle vartin autolla) huomisesta hurrien kesähuvista (josta varmasti riittää juttua, mutta säästänpä sen omaan postaukseensa), johon myös liittyy monimuotoinen maasto ja juoksu. Mainitsin, että kaikki muut maastot ovat minulle ihan ookoo, mutta avohakkuualueet ovat inhottavia, koska ne ovat pelkkää murkulaa. No, ette ikinä arvaa, minne tiemme kulki tuon ylläolevan risukon jälkeen. Tai ehkä arvaattekin?

Mukava lenkkimaasto?

Tässä vaiheessa homma oli jo niin surkuhupaisaa, että minuakin alkoi naurattaa. Kuulemma tämä reittivalinta johtui vain siitä, että olimme oikaisemassa takaisin tielle. No, ok. Tästä yli siis. Tuolla kaukana siintävän metsän takana koittaa helpotus. Vai koittaako? Näkymä oli tämä:

WOOOHOOO!

Haluatko, kultaseni, katsoa karttaa? No, se on ilmeisesti aika vanha, ja täällä on harrastettu hakkuita. Eiku takaisin samaa reittiä.

Tästäkin mentiin. Ihan normaali lenkkipolku.

Juoksimme tiellä (joka sekin oli isoa murkulaa ja aika inhaa juostavaa) joitain satoja metrejä, ja painelimme sitten polkua (Kyllä! Vaihteeksi ihan polkua - tosin ylämäkeen) takaisin metsään. Tarkoitus oli mennä katsomaan maisemia mäen päälle.

Tästäkin mentiin. No ei ny sentään! Hetken uskoitte! :)

No, oli siellä huipulla sitten oikein nättiä. Ja sieltä pääsi polkua melkein koko matkan autolle. Ja vielä alamäkeen. Elämässä pitää osata nauttia pienistä asioista.

Oli siellä nättiä. Näkymä oli melkein kaiken arvoista.

Mutta kuten otsikkokin jo sanoo, niin tärkeintä on, että supersuunnistaja yritti. Onhan se kivaa, jos välillä tulee onnistumisiakin, mutta en minä ainakaan osaa olla vihainen, kun toinen yrittää parhaansa. Varsinkaan, jos saan sukkani huomenna käyttöön parsittuna. Och nej, mamma får inte hjälpa. :)