keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Hupsistakeikkaa

Ensin ehkä vuosisadan noloin kömmähdys: myöhästyin eilen vartin säbämatsista. Ei siinä muuten  mitään, mutta kun olen veska! Olin merkannut matsin ajan kalenteriin puoli tuntia myöhemmäksi - eli samaan aikaan kun viimeksi oli peli. Onneksi kyseessä oli "vain" Play-liigapeli eikä divarimatsi, mutta silti supernoloa.

Valmentaja soitti, kun olin autossa puolimatkassa hallille. Loppumatkan ajan käytin sitten liikennevalot hyödykseni ja vaihdoin kamoja.Mahtoi olla näky kanssa-autoilijoille. Onneksi yksikään heistä ei ollut poliisi. En usko, että paidan ja rintapanssarin pukeminen on ihan hyvää liikennekäyttäytymistä. :)

Onneksi hallilta sai veskan kamoja lainaan, ja yksi hyökkääjämme hengasi ekan erän maalilla. Hän päästi vain 2 maalia, joista toisen minäkin olisin luultavasti päästänyt: se oli poikittaissyöttö maalin edessä, jollaisia on lähes mahdotonta torjua - pakkien pitäisi katkoa ne syötöt. Minä päästin vielä ekan erän alussa yhden maalin alkuhämmennyksissäni, mutta loppumatsin torjuin ihan hienosti. Matsi loppui 3-2. Sen olisi PITÄNYT loppua minun mielestäni 0-2 tai 1-2. Harmittaa vietävästi. Ja nolottaa.

Nolottaa kuin tätä rekkua
Ja kuvan pöllin täältä

Mutta tänään meni kompensaatioiksi aamun treenit ihan sika hyvin. Meinasin ensin mennä vain lenkille, koska ehdin iltapelin takia nukkua aika vähän. Mutta koska heräsin virkeänä, päätin sittenkin mennä salille. Ja onneksi menin! Puntit nousivat ihan huippuhyvin, ja mulle tuli salilla ensteks sporttisin olo. Tein pääliikkeistäni leuanvedon ja kyykyn. Ja niiden lisäksi tein soudun, vatsat ja selät.

Nyt sain sorvattua leuanvetosarjaa paremmaksi. Tein toistoja 6-5-4-3-max, missä max oli 6. Nelosissa minulla oli 3 kg nilkoissa ja kolmosissa 5 kg. Enemmänkin voisi painoa lisätä. Pitäisiköhän kokeilla nilkkapainojen sijaan painovyötä? Sitten voisi olla taas kuin tuo kuivan koira, kun päätyisin vain roikkumaan tangossa enkä hievahtaisi mihinkään.

Kyykyssä lisäilin painoja ykkösiin. Sarja näytti siis tältä: 6 x 70 kg, 3 x 75 kg, 1 x 80 kg, 3 x 75 kg ja 6 x 70 kg. Muuten menin tarpeeksi alas, mutta ykköset olivat vähän siinä ja siinä. Sikäli urpoa, että paino ei tuntunut kamalan painavalta. Usko vain taisi loppua. Mutta fiilis oli sen verran hyvä, että päätin lisätä tälle viikolle yhden salikerran lisää perjantaiaamulle ennen spinningiä. Lauantain puntti muuttaa sen takia sunnuntaille. Ja lauantaina taidan mennä aikataulusyistä lenkille spinningin sijaan.

Miksi mä edes suunnittelen noita treenejä, kun suunnitelmat muuttuvat AINA? :D Tai kannattaahan niitä suunnitella, mutta ei ehkä kirjoitella sen kummemmin ylös.

4 kommenttia:

  1. Hei tuli mieleen, että käytätkö jotain palkkareita tai muita vastaavia mössöjä treenin jälkeen? Ja miten ylipäänsä syöt ennen ja jälkeen urheilun? :)

    VastaaPoista
  2. Joo, salin jälkeen vetelen palkkaria, kunhan muistan pakata sen mukaan. Se on mun entisen PT:n resepti ja menee näin: protskujauhetta 1 kauhallinen, 1-2 tl raakakaakaota ja 1-2 tl chia-siemeniä. Lisäksi tuohon kuuluisi lisätä vielä 1-2 tl macaa, mutta mun mielestä se maistuu pahalta. Ja sitten tietty vettä. Välillä mä sooloilen ja teen palkkarin valmiiksi blenderillä jo ennen treeniä. Silloin saatan heittää sekaan pari kananmunaa ja / tai banaanin tuomaan lisää ruokaisuutta. Sillon se toimii aamupalanakin.

    Mä en syö mitään ennen aamutreeniä. Aamiaisen syön yleensä töissä, ja se on aika usein jogurttia tai rahkaa. Ellei se palkkari toimi sitten aamupalanakin. Sen siis kiskon pukkarissa jo ennen suihkua. Mutta jos käyn aamulenkillä tai -spinussa, niin syön vasta töissä. Ennen illan treeniä mä syön vähän mitä sattuu. Yleensä kokkaan itselleni jotain kasvispöperöä (syön vain eettisesti tuotettuja eläimiä niin syön aika vähän lihaa). Mä olen aika lahjakas syömäri, ja pystyn mättämään aika isojakin annoksia ilman, että treeneissä tulee paha olo. Mä en halua vain olla nälkäinen. Se olisi kamalinta, mitä tiedän.

    Iltapalaksi treenin jälkeen vedän lähes aina turkkilaista jogurttia, koska mä RAKASTAN sitä. Marjoilla tai hunajalla ja pähkinöillä.

    Mä en ikinä laskeskele, saanko oikeen määrän makroravintoaineita. Ja kaloreiden kin laskemisessa olen laiska. Tuo palkkari on ainoa, mikä on kai koostumukseltaan just eikä melkein - ja sekin on jonkun muun laskema. Koetan syödä mahdollisimman puhdasta ja vähän prosessoitua ruokaa, mikä vaikuttaisi toimineen ainakin tähän asti. Mutta olen oikeasti vähän liian laiska olemaan mikään esimerkkiruokailija. :) Ja mä en todellakaan harrasta mitään massa- ja dieettikausia. Mä vaan harrastan.

    VastaaPoista
  3. Hei kiinnostavaa luettavaa! Itseltänikin löytyy macaa kaapista, vois ottaa osaks omaa palkkaria. Olis kiva nähä sun blogissa enemmän ruokavalioosi liittyviä juttuja :P

    VastaaPoista
  4. Et ole viela vastannut Jennin haasteeseen!
    Itse kerroin jo lemppariasioita, kay kurkkaamassa http;//shoptravelfood.blogspot.com

    xx
    Tibs

    VastaaPoista