keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Eräiden lenkkareiden tarina

Siitä on varmaan jo pari kuukautta, kun pitkästä aikaa voitin jotain: arpa osui minuun Natan blogiarvonnassa, ja voitin 100 euron lahjakortin Intersportiin. Nata kyseli osoitettani, ja lähetinkin sen hänelle heti. Ja hihkuin onneani irkissä.

Kului päiviä, kului viikko, eikä lahjakorttia kuulunut. Koska olen ahne ja saita ihminen, mailailin Natalle ja kerroin, että eipä ole lahjakorttia kuulunut. Nata vastasikin pian ja pahoitteli asiaa. Oli kuulemma ollut jonkinlainen tietokatkos Intersportilla, mutta nyt pitäisi lahjakortin tulla. Hyvä, tuumasin minä.

Taas meni viikko. Tällä kertaa Intersportilta tuli jopa postia: mainos. Siis ihan minun nimelläni ja osoitteellani osoitettu mainos. Joo, ainakin osoitetiedot olivat menneet perille. Mailailin taas Natalle ja kerroin, että postia oli tullut, mutta ei toivotunlaista.

Tällä kertaa meno meni jo ihan surkuhupaisaksi. Nata nimittäin vastasi, että Indiedaysilta oli tullut maili, jossa kerrottiin, että edellisen viikon perjantaina (oli siis maanantai) ID:n toimistolle oli tullut hakuilmoitus Postilta, lähettäjänä Intersport. Ja siellähän ne voittajien lahjakortit olivat. ID oli kuulemma alunperinkin ehdottanut Intersportille, että he voivat hoitaa lahjakorttien lähettelyn voittajille. Ja ilmeisesti Intersport oli halunnut hoitaa asian (no daa, saavat osoitteita mainosrekisteriin). Mutta sitten kolmannen muistutuksen jälkeen Intersport lähettääkin ne lahjakortit ID:lle. Heillä oli kuitenkin ollut kuukauden verran ne osoietiedot itsellään.Puuttui vain se halu hoitaa asiat.

Lahjahevosen suuhun ei passaisi katsoa jne., mutta en mahtanut sille mitään, että mieli teki olla pikkusielu ja ostaa Intersportilta jotain tasan satasella eikä sentilläkään yli. Mutta valitettavasti mulla oli ollut hankintalistalla jo jonkin aikaa uudet lenkkarit. Mietin tovin, että käyttäisinkö lahjakortin lenkkareihin vai ostaisinko jotain halvempaa ja ei niin tarpeellista. Kavereita konsultoituani päädyin siihen, että käyn ainakin katsomassa, millainen lenkkarivalikoima Intersportilla on ja kerron koko tapahtumasarjan blogissani. Kuitenkin sisäinen ituhippini haluaa ostaa vain tarpeeseen.

Mä olen ihminen, joka arvostaa hyvää palvelua. Intersportin palvelu on musta yleensä ollut sellaista, että se on ihan ystävällistä ja osaavaa - kunhan sitä saa. Monesti olen joutunut etsimään ja odottelemaan myyjää, ja pari kertaa olen marssinut Sportiaan tai Kesportiin, kun en ole jaksanut odottaa. Siksi ei ollut nyt vaikeaa tehdä päätöstä, että jatkossa kannatan pieniä erikoisliikkeitä myös urheilurompeharkinnoissa. Olen kuitenkin aina saanut tosi hyvää (ja nopeaakin) palvelua esimerkiksi Kalle Sportista ja Sellon pyörästä. Toki noissa pienissä kaupoissa pitää aina osua paikalle, kun ei ole ruuhkaa, mutta jotenkin niissä tuntuisi aina olevan henkilökunnan määrä paremmin suhteutettu asiakkaiden määrään. Tai sitten mulla on käynyt vaan hitonmoinen mäihä.

voittokengät

Mutta ostin mä ne lenkkarit sitten. Ja noin vartin soviteltuani sain myyjänkin seurakseni. Tosin olin siihen mennessä jo valinnut kenkäni. Mutta olihan se kiva saada myyjänkin kommentti, että kivemmista kengistä ei enää ollut kokoja, ja että valkkaamani pari on varsin jees. Kengät olivat alessa 129 euroa, joten tulin sitten tukeneeksi Intersportia 29 eurolla.

En minä nyt vanno, etten ikinä enää mene Intersportiin, kun se kuitenkin Sellossa mukavasti hollilla on. Mutta onhan siellä kaksi muutakin urheiluliikettä. Ja Sellon liikkeistä puhuttaessa vinkkinä kaikille, että Halosella on muuten hyvät ja halvat ulkoiluvaatevalikoimat. Hinnoissa se pieksee esimerkiksi Partioaitan ihan 6-0, ja merkit ovat ihan tunnettua kamaa kuten vaikka Jack Wolfskinia. Vinkiksi kaikille goretex-takkeja hankkiville vaan...

Mutta oikeasti minä haluaisin jatkossa tosiaan tukea yrittäjyyttä ja ostaa juttuni juuri noista pienistä erikoisliikkeistä.Koska niissä palvelu on aina ihan parasta. Suosittelen samaa muillekin.

Mouh. Olen puhunut.

3 kommenttia:

  1. No just. Mutta hienon näköiset kengät kuitenkin, toivottavasti ovat myös hyvät juosta :)

    Minusta on alkanut tuntua, että urheiluliikkeet ovat nykyajan rautakauppoja (http://www.youtube.com/watch?v=gmhseAm173A). Valikoiman perusteella Inersportissa on päätetty, että naiset ei syksyllä/talvella juokse ja Staaaaadiumissa myyjiä ei muuten vain kiinnosta.

    Kuriositeettina mainittakoon, että olen saanut kautta aikojen parasta palvelua juoksukenkien valinnassa Jenkeissä myyjältä, joka istui pyörätuolissa. Tyyppi todella osasi tuotteet, vaikka käyttökokemus oli varmaan aika ohutta.

    VastaaPoista
  2. Sivuhuomiona todettakoon, että Intersportitkin ovat kauppiaiden, siis yksityisten pienYRITTÄJIEN omistamia muutamaa poikkeusta (mm. Mikonkatu Helsingissä) lukuunottamatta.

    Eli nyt valitettavasti kävi niin, että ne sinun pitkin hampain maksamasi 29 euroakin taisivatkin mennä juuri sen hehkuttamasi YRITTÄJYYDEN tukemiseen..

    Kannattaisikohan ottaa asioista vähän ensin selvää, ennen kuin alkaa niistä netissä huutelemaan niin tärkeänä ja oikein vielä ystävien ohjeistamana?

    VastaaPoista
  3. Ok, olisi pitänyt sanoa, että haluan tukea pienyrittäjyyttä. Intersportin kaltaisilla puljuilla on kuitenkin iso koneisto taustalla, joka markkinoi sun muuta, mitä noilla ei-ketjuliikkeillä ei ole. Olisiko yksityisyrittäjyys nyt oikea sana?

    Tai sanotaankin niin, etta haluan tukea niitä yrittäjiä, joiden kaupoissa saa aina hyvää palvelua, ja suositelen samaa muillekin.

    Oisko nyt oikein?

    VastaaPoista