sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Hämäläisille se on lammi.

Eilen rogattiin Liesjärven kansallispuistossa, missä on tsiljoona lammia. Hämäläisille kun tuo järveä pienempi vesistö on nimenomaan lammi eikä lampi. Pääsimme siis kiertämään Lounais-Hämeen Rastin järjestämässä Louna-Rogainingissa Peukalolammin ja Hangaslammin. Lähellä olisi ollut tarjolla myös mm. Karkauslammi, Lahnalammi ja Tartlammi. Hassuja nuo hämäläiset.

Alussa oli ruuhkaa aina ekalle rastille asti

Tällä kertaa "me" tarkoitti minua ja Supersuunnistajaa. Pääsimme siis taas vaihteeksi viettämään märkään metsään sitä kuuluisaa laatuaikaa. Supersuunnistajan treeniohjelmassa luki lauantaille 20 km lenkki, joten sellaista lähdettiin suunnittelemaan. Tämä oli ehkä hieman kunnianhimoista, koska suunnitellessa tulee mitattua reittiä vähän sinne päin, joten matkaa arvioidessa kannattaa olla ennemminkin pessimisti kuin optimisti.

Rastiselfie todisteeksi, että kävin 5 m päässä, kun leimattiin

Reisillehän se reittisuunnittelu sitten menikin. Tunnin kohdalla olimme vielä aikataulussa, mutta puolivälissä olimme jo 12 minuuttia jäljessä. Lopussa jouduimme skippailemaan todella monta rastia, ja silti meille tuli hitonmoinen kiire maaliin. Aikaa taisi jäädä noin 20 sekuntia. Enemmän varaa olisi ollut, jollei minulla olisi mennyt viimeisessä lammikossa vettä neopreenisukan varresta sisään. Jouduin pitämään pienen huoltotauon tiellä ja ottamaan sukan pois jalasta, koska en osannut juosta sukassa kelluvan jalan kanssa.

Alkupuoliskolla minä sain juosta edellä ja määrätä nopeuden

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: yleensä olen Supersuunnistajan kanssa kisatessa lähinnä seuraneidin roolissa. Tällä kertaa pääsin olemaan jopa hyödyllinen: löysimme rastin numero 59 nopeasti, koska minä totesin, ettemme ole vielä tarpeeksi pitkällä järven päästä. Pysyin minä toki kartalla parin ekan tunnin aikana muutenkin, mutta en ollut varsinaisesti suunnistuksellisesti tarpeellinen. Viimeiset kaksi tuntia koetin olla vain kaatumatta, kun Supersuunnistaja hinasi minua köyden jatkona. Silloin minusta ei ollut enää oikein seuraneidiksikään - toimin lähinnä lisäpainona. Kaiken kukkuraksi kuminauhamme vielä meni ja katkesi eräällä metsäetapilla, ja jouduin tuunailemaan sen käyttökuntoiseksi.

Rastilla taas!

Ja sitten parhaaseen osioon eli spekutukseen: Olimme lopputuloksissa sijalla 28/68. Jos olisimme löytäneet viimeisen viiden pisteen rastin (jonka siis pummasimme ja sitten tuli kiire maaliin), olisimme pärjänneet minun Jukola-koulun opelleni. Koetin äsken kovasti keksiä parempaa reittisuunnitelmaa, mutta en kyllä löytänyt vielä yhtäkään, jolla olisimme saaneet samoilla kilometreillä yhtä paljon pisteitä kuin nyt. Pitäisi siis varmaan olla vain paremmassa kunnossa. No, ehkä ensi vuonna.

Hieman ennen puoliväliä halusin vetonarun käyttöön. Tuli tarpeeseen.

Kiitos järkkkäreille! Kivaa oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti