Uusia tuloksia

Huhheijaa! Oli jäänyt päivittämättä koko viime vuosi tuonne kisahistoria-sivulle. Mutta nyt sekin on tehty. Onneksi olin kesäkuusta alkaen kipsissä, niin kisoja ei ehtinyt kertyä kamalasti. Olisi pitänyt rakentaa tuo sivu toisin päin, jotta uusin tulos olisi aina ekana. Nyt, kun kisoja on kertynyt jo "jokunen" sitten vuoden 2011, alkaa uusimpiin tuloksiin olla jo paljon kelattavaa. Tälle vuodelle olen saanut vasta yhden Park runin, koska 24 tunnin hiihto ja Finlandia-hiihto peruttiin.

Innostuin päivittämään tuloksiani, koska generoin taas eilen uuden uintitestituloksen. Eli sekin sivu on taas päivitetty. Pitää tehtailla tuloksia vedessä, kun ei lumelle päästy. :D

Silloin, kun ei tehdä tuloksia, otetaan mallia kuvituskissasta.

30 minuutin uintitestin tulos sivusi historiani toiseksi parasta aikaa. Olen kerran uinut vahingossa hyvässä peesissä yli 1600 m. Mutta muuten olen jo pitkään takonut "1500 m ja jotain" -tuloksia. Nyt meni siis taas 1570 m.

Seuraava kisatulos odottelee jo lauantaina, kun on Nuuksion talvipäivä -rogan vuoro. Tänä vuonna en lähde matkaan Vuorikiipeilijä M:n  kanssa, vaan menemme Supersuunnistajan kanssa viettämään 3 tuntia laatuaikaa. Palataan niihin tunnelmiin toivottavasti sunnuntaina. Nyt meitsi lähtee spinnailemaan!

Sisäsuunnistus on vekkulia

Olin viime sunnuntaina ensimmäistä kertaa ikinä kokeilemassa sisäsuunnistusta Helsinki Indoor Cupissa. Ja hauskaa oli! Sisäsuunnistus eroaa sprintistä eniten siinä, että kartta on jaettu kerroksiin, ja niiden välillä pitää sukkuloida sujuvasti juuri oikeita portaikkoja käyttäen. Ja niiden parhaiden portaiden löytäminen onkin aika haastavaa.

Jengiä lähdössä

Helsinki Indoor Cupin ensimmäinen osakilpailu kisattiin Opinmäen kampuksella, missä suunnistettiin kolmessa kerroksessa. Portaita siis riitti. Minä suunnistin kaksi rataa. Koska pummaan ekan rastin aina metsässäkin, niin toki tein mojovan pummin myös nyt. Mutta sitten sain ideasta kiinni, ja homma alkoi sujua. Pakko mennä ensi viikonloppuna uudelleen!

Rasti

Suosittelen puuhaa kaikille kynnelle kykeneville. Ensi viikonloppuna suunnistetaan Ässäkeskuksessa Vallilassa. Paikalta saa myös lainaan emitejä, joten suunnistusgearin puutekaan ei ole este kokeilulle. Ja tässä suunnistuksessa ei edes ikinä sada tai tossu uppoa suohon!

Nykyajan koulut ovat kyllä hienoja minun nuoruuteni parakkiluokkiin
verrattuna. Ja rastikin löytyi!

Olin viime viikolla vielä joululomalla, ja minulla oli aikaa käydä vähän rääkkäämässä itseäni eli suoran hapenottokyvyn testissä. Oikeasti testi ei ole kamalan kamala kuin ehkä noin 2-3 minuuttia lopusta, kun pääsee omalle korkeimmalle wattitasolleen ja joutuu polkemaan täysillä. Ja sen kyllä kestää, kun saa vastineeksi omat sykerajat ja muuta kivaa statistiikkaa. Money well spent tilastopornon ystäville ja muille insinööriurheilijoille.

Tässä taitaa alkaa olla jo aika mukavat watit. Jaksaa, jaksaa!

Minä kävin mittaamassa kynnysarvoni viimeksi 2 vuotta sitten. Piti käydä uudelleen jo aiemmin, mutta oli tuossa viime vuonna pieni nilkkavaivaepisodi, niin enpäs mennytkään. Mutta nyt on tuoretta statsia taskussa. Jotain on tullut tehtyä oikein, koska olin saanut pk-aluettani kasvatettua. Edellisellä kerralla se oli kovin kapoinen, koska olin treenannut liikaa VK:ta ja liian vähän PK:ta. Toki sain taas samat kotiläksyt kuin viimeksi eli lisää peruskestävyystreeniä vaan.

Reittihärveli ja suunnistuskauden avaus

Pihkaniskat teki viime viikonlopun rogalle Reittihärvelin, ja Supersuunnistaja latasi meidänkin reittimme sinne. Se löytyy, kun valitsette class/course -valikosta The Favoriten. Tiimin nimi PITI kyllä olla The Favourite sen ihan ässän Oscar-ehdokkaanakin olleen leffan mukaan. Joku on typottanut. Ja se joku en ollut minä.

Reippailujuttuja voi kuvittaa väsyneillä kissoilla. Tässä rötvää Svante.

Nyt viikolla koetan palautella, koska ensi viikonloppuna on jälleen luvassa kisakimara. Lauantaina päräytetään käyntiin suunnistuskausi ihan oikealla lisenssikisalla eli Stadisprintillä. Luvassa on vielä tuplasprintti. Kisasta tulee varmasti aika vekkuli, koska paikkana on "kaksikerroksinen" Itä-Pasila. Minulla oli vielä joskus 90-luvulla alueelle jonkinlainen kotikenttäetu, kun kävin lukiota Märskyssä. Nyt en enää mitenkään vanno muistavani, missä kaikkialla on portaita ja muureja. Karttaa lukiessa pitää siis olla tarkkana kuin porkkana, ettei vahingossa kiipeä kannelle, kun rasti onkin alhaalla katutasossa.

Tessa on sammunut Supersuunnistajan syliin. Meillä sitä kutsutaan
kissahalvaukseksi, kun sylissä oleva kissa estää liikkumisen. 

Sunnuntaina on vuorossa lisää suunnistusta, kun luvassa on taas Helsinki City-O. Tämä on suunnistuskisana vähän erilainen, koska tarkoituksena on kiertää kaikki rastit vapaavalintaisessa järjestyksessä oman reittisuunnitelman mukaan. Eli kisa on sellainen suunnistuksen ja rogainingin rakkauslapsi. Vanhoja City-O:n rapsoja voi lukea täältä ja täältä.

Katso siinä sitten rennosti telkkaria, kun vierestä laatikosta joku tuijottaa paheksuvasti.

Eli taas saa juosta ainakin tarpeeksi. Ensi viikolla voi sitten taas palautella.

Kisahistorian päivitys

Olipas ihan kamala homma päivittää taas blogin kisahistoria. Olin tehnyt sen viimeksi joskus vuoden 2017 alkupuolella, joten kaivelin nyt tammikuussa kolmessa erässä kaikkien vanhojen kisojen tulokset netistä.

Karhunkierroksella

Pitäisi ehkä jaksaa päivittää listaa aina, kun käy kisaamassa, niin ei olisi niin hirveä homma. Minä kuitenkin itse pidän siitä, että voin tsekkailla vanhoja aikoja, kun tekee mieli katsella, onko sitä tullut kehityttyä. Ja varsinkin toistuvista kisoista kuten Espoo Trail Run ja Tokoinranta Park Run on hyvä saada kaikki tulokset samaan paikkaan, niin niitä on helppo vertailla.

SM-roga

Kuvitukseksi valitsin vuoden 2018 lempikuvani. En tehnyt blogiin mitään vuoden 2018 yhteenvetoa, niin kuvat saavat nyt puhua puolestaan.

Kolilla Vaarojen maran jälkeen

Vuoden 2019 kisoista en ole vielä päättänyt mitään, mutta mielessä on ainakin seuraavaa:

• joku polkujuoksu, josta saa IRTF-pisteitä. Minulla ei ollutkaan niitä tarpeeksi, eikä Supersuunnistaja voittanut vielä UTMB-arvonnassa
• Paljon sprinttisuunnistuksia
• Pari lyhyttä triathlonia: siis sprinttejä ja perusmatka
• Venlojen viestiin pitänee taas lähteä

Eiköhän tästäkin taas kiva vuosi saada aikaan!

Lopullinen sijoitus suunnistusvuonna 2018

Suunnistuskausi muuten loppui virallisestikin vähän aikaa sitten. Nyt voi siis käydä vaklailemassa lopullisia sijoituksia lopullisilla rankilistoilla.

Minähän löysin FSOM:ssa suunnistuksen, jossa minua ei vituta tai itketä eli sprinttisuunnistuksen, mitä harrastelinkin sitten lisää loppukesästä. Ja sijoitus rankilistalla nousi kohisten. Nyt kauden lopussa olin niin tukevasti keskivaiheilla, ettei omaa nimeä löydä enää ilman searchia. Sijoitus D40-sarjassa oli upea 142/213. Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että olin vuonna 2016 D21-rankilistalla sijalla 647/649. Onhan D21 toki naisten pääsarja, mutta silti. Haluan painottaa myös sitä, etten ole tänä vuonna edes Närpes OK:n huonoin D40-täti, vaan voitin rankilistalla jopa yhden seurakaverin. Kaikenkaikkiaan meitä on listalla kolme. Iso seura. ;)

Rankilistan laskukaava on lähes salatiedettä: siinä verrataan omaa tulosta kisan voittajan aikaan. Pisteisiin vaikuttaa myös se, kuinka hyville tuli hävittyä: eli jos voittaja on rankilistalla korkealla, niin kaikki kisaan osallistuneet saavat paljon pisteitä (minulle saattoi käydä näin...). Ja lopulliseen tulokseen vaikuttaa viisi parasta kilpailua. Siitäkin kai saa jotain etua, jos käy vähintään viidessä kisassa. Minä tiputin loppukesän sprinteillä yhden metsäpummauksen pois listoilta, ja sain lopulta 40,01 pistettä. Voittajalla on D40-sarjassa pisteitä aina tasan 80. Tämäkin on joku hieno suhdeluku, joka on sitä pienempi, mitä vanhempi ikäluokka on kyseessä. Pääsarjan vertailuluku on 100.

Great success @ Jokelan tuplasprintti

Myös sprinttisuunnistuksesta on oma rankilistansa. Siellä olen seuran paras D40-sprinttisuunnistaja johtuen siitä, että olen myös ainoa lajiani. Pohjanmaalla ei taidetta kamalasti sprinttejä järkätä, ja maalaiset suunnistavat metsissä. Sprinttirankilistalla olen myös tukevasti puolivälin tuntumassa sijoituksella 72/115. Pisteitä tuli 45,59, kun metsäpummit eivät ole pilaamassa tilastoja. Sprinttitilastoon lasketaan mukaan kolme parasta kisaa.

Harmi, kun Triathlonliitolla ei ole vastaavanlaista systeemiä. Kuulemma Suunnistusliitto on joskus maksanut itsensä kipeäksi Irma-järjestelmästä, mikä selittänee, ettei ihan jokaisella lajiliitolla vastaavaa kilkutinta ole. Käsittääkseni yleisurheiluliitolla on joku vastaavanlainen systeemi ainakin juoksutuloksista, mistä näkee esimerkiksi ihan kaikki maratonitulokset ikinä.

Alle minuutin päässä pummista, mutta silti oli kivaa!

Triathlonista tuli mieleeni, että nyt taisi käydä silleen, että minä onnistuin osallistumaan kaikkien aikojen ensimmäiseen ja viimeiseen Levin Finntriathloniin. Levin kisa ei ole enää ensi vuonna kisakalenterissa. Sääli sinänsä: Vaikka kisa oli hemmetin kaukana, tykkäsin reitistä ihan valtavasti. Itse ajattelin joka tapauksessa osallistua ensi vuonna vähän lyhyempiin triathloneihin. 1-2 perusmatkaa voisi olla osa ensi kesän ohjelmistoa. Mutta palataan plääneihin joskus ensi vuonna.

Miten juoksu kulkee?

Heippa taas, pitkästä aikaa. Kisakauden ulkopuolella on vähän hankalaa keksiä tikuista blogisisältöä. Siksi olen duunaillut muunmuassa tikuista kaikkea muuta eli käyttänyt vapaa-aikaani bloggailun sijasta askarteluun. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni, ja kirjoittelen tännekin jotain.

Askartelujen tuloksia

Käytiin eilen taas Tokoinranta park runissa. Se oli kaikenkaikkiaan 10. park run Helsingissä ja minulle 4. startti. Keksin eilen, että voisin käyttää Tokoinranta park runia ikään kuin testijuoksunani, koska lenkki on kuitenkin aina sama. Tulossetti onkin aika informatiivinen:

• 29.9.2018 27:31
• 20.10.2018 28:43
• 3.11.2018 30:07
• 1.12.2018 28:42

Ensimmäinen juoksu meni "tavallisesti". Se juostiin viikkoa ennen Vaarojen maraa, ja olin melkein palautunut SM-rogasta. Seuraava koitokseni oli 2 viikkoa Vaaroista, enkä kokenut olevani ihan palautunut - ja se näkyi tuloksessakin. Kolmannen startin aikoihin olin väsynyt, söin sinkkiä kaksin käsin ja pelkäsin saavani flunssapöpön. En tainnut tuloksenkan puolesta olla silloin ihan iskussa. Mutta flunssaa ei tullut! Eilen vihdoin alkoi näyttää taas hyvältä, ja aika parantua. Olen käynyt nyt loka-marraskuun kohtalaisen aktiivisesti salilla, mikä näkyy jalkajumeina. Mutta tässä alkaa kuitenkin hiljalleen olla juoksullisesti sellainen olo, että alkaisin olla palautunut loppukesän ja syksyn pitkistä kisoista.

Unski aamulenkillä. Minä feilasin, mutta Unskilla oli ihan oma marrasputki.
Se käy nykyään joka aamu lenkillä.

Kun vielä jaksaisi nakutella nämä ja muut kesän kisat tuonne kisahistoriaan, niin voisi vahdata tuloksia helposti. Odotamme vielä inspiraatiota, ja teemme odotellessa huovuttamalla kuusen koristeita.

Tänään käytiin korttelirasteilla. Juoksin 6 km radan, ja eilinen parkrun + punttis kyllä tuntuivat jaloissa. Eka kilometri meni vielä jotenkin, mutta sitten vastaan tuli ylämäki, joka veti jalat ihan tyhjiksi. Sen jälkeen eteneminen muistutti enää etäisesti juoksua. Siihen kun vielä lisäsi pari höpsöä reittivalintaa, niin eipä sitä taaskaan voinut olla tyytyväinen suoritulseensa.

Unski lenkkeilee säässä kuin säässä.

Ensi viikonloppuna olisi Syysroga, mutta Supersuunnistaja on mettällä ja Vuorikiipeilijä M:llä on vieraita. Totesin sitten, että en minä niin paljoa halua 4 tuntia juoksennella, että näkisin enempää vaivaa parin etsintään. Joten roga jää nyt minultakin väliin, vaikka idea siinä olikin tosi hauska: teemana on Suomi 101 vuotta ja kisassa pitää päästä mahdollisimman lähelle 101 pistettä. Sitä ennen on toki itsenäisyyspäivä ja viimeinen Espoo Trail Run. Supersuunnistaja on cupissa ihan kärkikahinoissa, joten kisasta tulee hänen osaltaan mukavan jännä.

Untitestissä taas

Päivitin eilen blogin sivua untitestien tuloksista, koska uimme maanantaina treeneissä taas 30 minuutin uintitestin. Testi oli minun osaltani vähän vitsi, koska en todellakaan ole vielä mitenkään iskussa SM-rogan jäljiltä. Vähän alkaa jo jännittää, mahdanko palautua Vaarojen maratonille mennessä mitenkään juoksevaan kuntoon. Joka tapauksessa testi tuli tehtyä ja sain läpsyteltyä puolessa tunnissa sentään 1500 m. Oi niitä aikoja, kun uin vahingossa yli 1600 m.

Listasta puuttui myös kevään CSS-testin tulos, mutta nyt sekin on siellä. Koskakohan jaksaisin päivittää kisahistoria-sivua?

Päivän kuvituskissana toimii hyllyn valtiatar prinsessa Tessa.

Maanataina alkoi myös Esportin tarjoama punttiskuuri nimeltä Get Fit. Jäsenet saivat ilmoittautua ilmaiseksi ohjelmaan, missä personal trainer tekee ryhmälle 12 viikon saliohjelman ja tarjoaa myös ravinto-ohjeita. Vaikka ohjelman alku jääkin minun osaltani vähän Vaarojen maran jalkoihin, ajattelin, että muiden käskemästä saliohjelmasta saisi vähän rotia off seasonin treeniin. Settiin kuuluu myös kolme yhteistreeniä aina uuden 4 viikon jakson ja uuden ohjelman alkaessa.

Kävin tekemässä viikolla Get Fitin kuntotestin, missä mitataan lähtökunto. Testiin kuului nämä viisi liikettä:

• maksimimäärä kyykkyjä 70% kehon painosta
• maksimimäärä mavea 85 % kehon painosta
• leuanvedon maksimit
• lankutus
• soutu 2 km

Tämä syöttösika kyykkäsi 55 kilolla ja veti maasta 67,5 kg. Ja jösses, kun oli painavaa! Kyykkyjä meni 17. Tosin en uskaltanut vetää ilman varmistajaa ihan ihan loppuun asti. Mavessakin luovutin aika helposti, mutta toistoja tuli sentään 15. Kaikkein eniten suretti leuanvetojen jälkeen: vain 4 toistoa! Mutta ei ole huvittanut treenata leukoja, kun niitä menee niin vähän - ja kappas vaan, kun ei niitä sitten yhtään enempää jostain kumman syystä ala mennä. Lankutus meni ihan kivasti ja olin asennossa kiukulla kolme minuuttia täyteen. Jos vieressä olisi ollut joku kirittämässä, niin olisin saattanut pinnistellä vielä muutaman sekunnin siihen päälle. Soutu meni vähän plörinäksi, kun jalkahihnani löystyivät koko ajan ja kiristin niitä ainakin kolmesti. Loppuaika taisi olla 9:23. Ensi kerralla sidon jalkaremmit umpisolmuun!

Sen siitä saa, kun ei punttaa kesällä. Mutta onpahan, mistä parantaa...

Mä niin en hävinnyt!

Viime viikonloppu oli oluenjuonnin ohella täynnä urheilua. Lauantai kului Nuuksio Classicin järkkäilyssä ja sunnuntaina oli taas itse vuoro kisata, kun Jokelassa kisattiin tuplasprintti vankilan välittömässä läheisyydessä.

Ensimmäinen lähtö ja menevä etukeno.

Minä olin tietysti mukana metsästämässä kuumeisesti Irman ranking-pisteitä. Ja sprintistä niitä satelee jopa minulle. Supersuunistajan sanoin: "Kun sä teet metsässä sellaisia puolen tunnin pummeja, niin sprintissä ne on enää puolen minuutin pummeja."

Kurvaus viimeiselle rastille

Jalat olivat lauantain seisoskelusta aika väsyneet ja kaikessa huvittavuudessaan kaljamailista vähän jumissa. Yritin tehdä huolellisen verryttelyn, mutta ei se ihan mahdottoman paljon auttanut. Ensimmäisen lähdön ensimmäinen rastiväli oli vielä aika "metsäinen", kun jouduin kompuroimaan ensimmäiselle rastille voimalinjan alla vasta kaadetussa pajukossa.

Leimaus vikalla rastilla ja eiku maaliin!

Mutta sitten onneksi päästiin tukevasti asfaltille ja homma alkoi kulkea. Tokan rastin reittivalinta oli vähän urpo, mutta muuten eka lähtö meni ihan kivasti. Enkä edes hävinnyt! (Olin tokavika). Reitistä kiinnostuneet voivat ihailla Reitihärveliä. Olen D40-sarjan ainoa radan ladannut, mutta H55:ssä on ainakin kaksi ladattua reittiä. Ja heillä oli sama kartta.

Lähtö 2 ja uudet sukat! (vaihdoin myös paidan, housut ja pannan, 
mutta sitä ei ehkä huomaa niin helposti)

Toisessa lähdössä jalkani olivat vieläkin väsyneemmät, ja kisa meni vähän lönkyttelyksi. Lisäksi tein pari pummia, ja olin todella huolissani, että häviänkö mä nyt sprintissäkin. Mutta ilokseni sain kuulla, että muutkin pummasivat. Paransin tokassa kisassa sijoitustani yhdellä. Lisäksi yksi kilpasisko ei startannut toiseen lähtöön, joten loppusijoitukseni oli vallan mainio 7. sija. Toisenkin lähdön pummeja voi ihailla Reittihärvelistä. Kokonaistuloksissa olin toisen lähdön ansiosta myös 7.

Vain hetki ennen pummia. No, olipa ulkoilevilla mummoilla katseltavaa. :)
(takana oleva rakennus on vanhainkoti)

Tämä oli minun tämän kauden viimeinen suunnistuskisani. Mites siellä Irman rankilistalla sitten kävi? No, ihan julmetun hyvin! Olen sijalla 131 eli

1. En todellakaan ole huonoimmassa neljänneksessä
2. En ole meidän seuramme huonoin D40-suunnistaja vaan suorastaan toiseksi paras!

Tässä juoksee kaiken ikäistä suunnistajaa vaarista junnuun.

Tsekkaa, jos et usko! Sprinttilistalla olen sijalla 56, eli en ihan puolivälissä. Sprinteissä olen seuran paras D-40-täti, mutta tämä johtuu siitä, että olen myös ainokainen, joka harrastelee sprinttejä. Rankilista on kyllä oiva keksintö, koska se motivi käymään useammissa kisoissa. 

Lauantaina pitää painua taas metsän puolelle, kun osallistumme Vuorikiipeilijä M:n kanssa SM-rogaan. Mitäköhän siitäkin tulee? Rapsaa seurannee heti ensi viikolla, kun palaan työmatkalta.

Suomenmestari

Menestystä sataa, kun valitsee lajinsa oikein. Viime perjantaina kisattiin taas Peräkylän Ponnistuksen järkkäämä kaljamaili, ja tänä vuonna sillä oli ihan "virallinen" SM-kisan status. Ja meitsi oli tietty viivalla.

I am so ready! Muut kuvissa esiintyvät henkilöt on sensuroitu, koska en ole
kysellyt lupia kuvien julkaisuun. Tämän sydämellisen käsittelyn ansiosta
emme pilaa kenenkään poliittista uraa.

Asetin tavoitteekseni taas kerran päästä naisten top100-listalle. Ihan mahdoton ajatushan tuo ei ole, koska laji ei taida nauttia ihan yhtä suurta suosiota naisten kuin miesten keskuudessa. Miesten maailmanennätyksen ollessa nykyään 4:33, on se naisilla "vain" 6:08. Tuolla tuloksella ollaan kaikissa tuloksissa sijalla 250. Ja sadan parhaan naisen joukkoon pääsisi, kun kipittelisi alle 8:35. Minun aiemmat PePon kellottamat aikani ovat 9:11 ja 9:14, joten tavoite ei todellakaan ollut ihan mahdoton.

Ensimmäinen olut. Miesten ja naisten ennakkosuosikit ottivat heti
kättelyssä hyvät asemat.

No, olisi silti ehkä voinut treenata. Enkä tarkoita nyt sitä kaljanjuomista (koska se kyllä sujuu vanhasta muistista) vaan ihan 400 metrin vetoja. Kaljanjuonnissa tuntuisin pärjäävän keskiverrolle juoksua harrastavalle suomalaismiehelle ihan mukavasti. Se on se juoksu (ja varsinkin kovaa), missä meikäläisellä on eniten kirittävää.

Ekalla kierroksella ero oli vielä kutkuttavan jännä.

Kuvio oli siis sama, kuin aiempina vuosina: lähdin ensimmäisen oluen jälkeen liikkeelle hyvissä asemissa ja miehet sitten hölkyttelivät ohitseni kierroksen aikana. Heillä kuitenkin kului olusiin varsinkin hengästyneenä sen verran kauan, että ihan kaikki eivät enää kolmella viimeisellä kiekalla minua kiinni juosseet. Tulin maaliin tyylikkäästi kaikista kisaajista kolmantena.

Johan tässä ehtikin tulla jo vähän jano.

Olin siis suvereeni naisten Suomen mestari. Minulla oli muuten sarjassani jopa vastustaja. Hänestä ei vaan valitettavasti ollut kovaksi haastajaksi, koska kaljan kuohunnan määrä tuli hänelle vähän yllärinä. Oksua ei sentään tullut, mutta läheltä kuulemma piti.

Loppukiriraastoa

Ykköstavoite eli mestaruus siis täyttyi, mutta sadan parhaan naisen joukko jäi vielä puolen minuutin päähän. Tuli kuitenkin tehtailtua uusi personal best: 9:04. Jos sitä vaikka ensi kesänä juoksisi niitä vetoja...

Suomen naisten kärki samassa kuvassa. Huomaa vasemman reunan meta.

Kiitos paljon ihanille kannustajilleni tsempeistä. Kiitos Supersuunnistajalle kännikuskeilusta. Ja kiitos Niittykummun Alkolle, että pidätte Brooklyn Lageria valikoimassanne (Olarin Alko oli nääs tyhjä arpa). Kiitos Otaniemi 1998-2006, että opetit minulle oluenjuontia. Ja erityiskiitos sille nerolle, joka on keksinyt tämän lajin. Only in America!

Jos haluatte nauttia jännittävästä kisatunnelmasta, on Juutuub oikea osoite. Ja siellä ketään ei ole sensuroitu, joten voitte vaikka tutkia, oliko teidän naapurinne mukana.

Suunnistus, jota Minttukin osaa!

Vaikka väsytin jalkani lauantaina polkujuoksussa, piti sunnuntaina jaksaa juosta lisää - ja vielä kovaa! Vuorossa oli operaation "Mintulle rankipisteitä" toiseksi viimeinen tilaisuus, kun Vihdin Nummelassa kisattiin tuplasprintti. Meinasin aluksi nössöillä ja osallistua vain yhteen sprinttiin, mutta koska edellisen viikonlopun kisa meni niin paskasti, piti hankkia kahdet hyvät rankipisteet. Supersuunnistaja tuli mukaan vain hovikuvaajaksi, koska hänen lauantaina venähtänyt nilkkansa oli vielä kipeä - eikä hän kuulemma ole järin kiinnostunut sprinteistä.

Aamun lähtö tapahtui metsään, mutta onneksi sieltä pääsi heti
K-pisteen jälkeen pois!

Mutta minäpä olen! Korttelirastityyppiset kisat sopivat minulle selkeästi kuin nenä päähän. Kun metsässä teen puolen tunnin pummeja, niin sprintissä pummini ovat enää pahimmillaan puoli minuuttia. Tuo toisen lähdön kötöstely saattoi maksaa minulle yhteistuloksissa yhden sijan, mutta olin silti lähdön kokonaistuloksissa viides. Aamun ekassa lähdössä olin kuudes - en siis hävinnyt kumpaakaan lähtöä, koska meidän sarjassamme oli mukana kaikenkaikkiaan kahdeksan tätiä.

Leimaus

Radat olivat muidenkin kuin minun mielestäni aika helppoja. Reitit tekivät lenkkejä, mikä vaikeutti aavistusen kartan lukemista. Mutta ihan hyvin se silti meni. En olisi tiennyt edes pummanneeni, jos en olisi katsellut rastiväliaikoja. Ekassa lähdössä suoritukseni oli paljon tasaisempi. Tärkeintä oli huomata, että juoksuvauhtini riittää aivan mainiosti sprinttikisoihin. Metsäkisoissa ei tunnu riittävän juoksuvauhti eikä suunnistustaito.

Kisa käytiin teollisuusalueella suurien parkkipaikkojen ja pihojen lomassa.

Täten olen siis päättänyt, että jatkossa panostan suunnistuksen saralla sprintteihin, koska sprintti on minusta ehdottomasti kivoin suunnistuksen kisamuoto. Se on niin kivaa, että vetelee jopa vertoija kaljamailille (joka muuten juostaan taas pe 31.8.).

Päivän tokassa lähdössä alkoi sataa, joten reitiltä ei ole kuvia ja
lähdöstäkin onnistui vain odottelukuva.

Reittihärveleistä kiinnostuneille tarjoamme linkit sekä aamun lähtöön että iltapäivän lähtöön. Minä olen ladannut ratani molempiin.

Jälkipyykkiä ja spekuttelua

Ja sitten sitä perinteisesti rogaan kuuluvaa itseruoskintaa aiheesta reittivalinnat. Alla on fabulöösi suunnitelmamme, joka olisi luultavasti ollut täyttä timanttia kauniina kesäpäivänä - jään ylityksiä en tosin ehkä silloin tekisi. Matkaa tällä suunnitelmalla olisi kertynyt viitisentoista kilometria ja pisteitä hulppeat 67. Realismin tasosta kertonee jotain, että 3 h voittajanaiset napsivat lauantaina 41 pistettä.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Lähdimme heti rastilta 3I aivan väärään suuntaan, mutta menimme kuitenkin suunnitelmien mukaan rastille 5F. Kun teimme vielä jostain edelleen tuntemattomasta syystä 5F:n jälkeen uukkarit ja päädyimme pikkulammille, muuttui suunnitelma lennosta.

Tässä vaiheessa ideana oli hakea 5E, 9F, 9E, 7D, 5C, 7I ja 1A, mikä on käsittämättömän kunnianhimoista ottaen huomioon siihen mennessä annetut suunnistusnäyttömme. Realitetit iskivätkin naamalle kuin märkä rätti jossain Vääräjärven jäällä jolkotellessa. Karsimme rankalla kädellä lisää rasteja, ja päätimme suunnata suoraan 9E:ltä 5C:lle - mistä tulikin sitten kamala kiire maaliin. Koetimme valita isoimman polun, mitä oli tarjolla, koska umpihangessa eteneminen oli todella hidasta ja kiinnosti siinä vaiheessa kuin kilo kiviä. Eivät ne polut kyllä kummoisia olleet ennen kuin ihan vähän ennen maalia.

Tällainen siitä reitsistä lopulta tuli:

Kotimatkalla autossa minä ajoin ja Vuorikiipeilijä M tutkaili karttaa. Tulimme siihen lopputulokseen, että 5C oli 9E:n jälkeen väärä valinta. 9G olisi ollut suoremmalla reitillä ja siitä olisi saanut enemmän pisteitä. Jos olisimme halunneet oikeasti välttää sakkominuutit, olisi 9F.n jälkeen kannattanut juosta järven yli 9G:lle ja siitä joko 5C:lle tai 1A:n kautta maaliin.

Ilman sakkojan olisimme olleet podiumilla. Pummeihin meni varmasti ainakin se vartti, minkä myöhästyimme. Jo pelkkään 3I:n ja 5F:n väliseen kunniakierrokseen saattoi yksinään palaa 15 minuuttia. Jos olisimme löytäneet suunnitelmien mukaan rastille 9G, olisi meidän kuitenkin pitänyt jättää pohjoisin lenkki tekemättä. Siitäkin huolimatta meillä olisi saattanut olla asiaa podiumille.

Pitäisi siis varmaan opetella suunnistamaan ennen seuraavaa kisaa eli Salpaus-rogaa. Aloitinkin hurjan treenaamisen heti eilen, kun korttelirastit olivat niin naapurissa kuin olla voivat. Kotikenttäedusta huolimatta onnistuin perseilemään pari rastiväliä. Mutta tulipahan verryteltyä vähän kinosten väsyttämiä jalkoja.

Uintitesti uimarin käännöksillä

Meillä uidaan triathlonuintiryhmässä pari kertaa vuodessa 30 minuutin uintitesti. Tällä kertaa testipäivät osuivat minulle hyvin hassusti: sain valita, uinko testin heti 24 tunnin hiihdon vai fillariergotestin jälkeen. Valitsin hiihdon.

Olo ei ollut testipäivänä järin energinen, ja lähdinkin testiin ihan takki auki. Mietiskelin alkuverkan jälkeen ääneen, uskaltaisikohan sitä tehdä ihan oikeita volttikäännöksiä, vai menisinkö tutuilla ja turvallisilla "triathlonkäännöksillä" (= valkkuni J:n keksimä nimitys käännökselle, jossa läppäistään kädellä seinää ja höngitään pari kertaa pää pinnalla ennen kuin potkaistaan seinästä uusi liuku). J tietysti yllytti minua tekemään volttikäännöksiä, koska osaan ne kuulemma jo niin hyvin. Lupasin ainakin aloittaa niillä ja tehdä voltteja ainakin ensimmäiset 200 metriä.

Lauantain parhaat: tulevaisuuden sylikissa, anopin neulomat sukat ja Melodifestivalen.

Ja sitten mentiin! Volttikäännökset sujuivat yllättävän kivuttomasti, ja jaksoin tehdä niitä koko puolituntisen. Ainoastaan silloin, kun vilkuilin kellostani kulunutta aikaa ja matkaa, nostin pääni pinnalle. Minä vedin kahden naisen possujunaa, ja pakotin kuulemma peesaajanikin ylittämään itsensä ja tekemään volttikäännöksiä. Muuten hän ei olisi pysynyt peesissä.

Tulos parani viimekertaisesta pohjanoteerauksesta, mutta 1600 m jäi tällä kertaa saavuttamatta. Oli kuitenkin hienoa uida koko testi sujuvasti volttikäännöksillä ja saada ihan ok tulos. Lisäksi peesaajani teki oman uuden enkkansa, mikä sai minutkin hyvälle tuulelle. Uskon vakaasti, että vähemmän väsyneenä päivänä saisin taas 1600 m rikki kohtuullisen helposti, kun volttikäännökset nopeuttavat toimintaa päädyssä aina jokusen sekunnin.

Sellainen päivä ei ollut kuitenkaan eilen. Leikin ajatuksella, että olisi hauskaa uida uintitesti uudelleen, ja kokeilla ihan käytännössä, kumpi huonoista päivistä olisi se oikeasti huonompi. Ergotestissä meni kuitenkin sen verran myöhään, että en jaksanut kiirehtiä kotiin hakemaan uimakamoja, ja skippasin suosiolla uintitreenit. Nyt tietenkin jo harmittaa.

Testattu täti

Olen testannut itseäni viime aikoina oikein urakalla. Ensimmäinen testi tapahtui jo tammikuussa, kun kävin juoksemassa Esport Areenalla laktaattitestin. Laktaatti on se juttu, mitä yleensä kutsutaan maitohapoksi, vaikka se onkin maitohapon hajoamistuote. Eli se on se lihaksia "hapottava" aine.

Testi tehtiin niinsanottuna kenttätestinä, missä juoksin aina pari kierrosta radalla, minkä jälkeen minulta mitattiin laktaatit. Ja sitten juoksin vähän kovempaa, kunnes lopussa juostiin täysiä. Kaikenkaikkiaan sain juosta 6 x 800 m ja laktaatit mitattiin kahdeksan kertaa (ennen juoksua, jokaisen kerran jälkeen ja 10 minuutin palauttelun jälkeen).

Kuvituskuvina on palauttelun ammattilaisia eli pötkötteleviä kissoja

Kynnykseni olivat hyvin tasapainossa toisiinsa nähden, ja eniten minulle iloa toi se tieto, että laktaatinpoistoarvoni oli juuri hyvän ja erinomaisen rajalla. Laktaatinpoistokykykin on kai jonkinlainen kuntomittari. Lisäksi aina on kivaa olla hyvä edes jossain - edes palautumisessa.

Tänään jatkoin laktaattitestailuja ja kävin tekemässä pyöräergotestin, missä mitattiin laktaattien lisäksi hengitysilmaa. Laktaatit olivat levossa ihan samassa lukemassa kuin tammikuussakin. Muutenkin laktaattiarvoni käyttäytyivät ihastuttavan samanlaisesti kuin juoksutestissä.

Tässä Svanten hapenottokyky saattaa kuitenkin olla hieman heikentynyt.

Sykerajat sen sijaan yllättivät. Olen ilmeisesti polkenut suurimman osan fillaritreeneistäni VK-alueella. Hupsista. Pyöräilyn peruskestävyysalueeni onkin huomattavasti kapoisempi kuin VK-alueeni. Jaksoin myös painella Maksimikestävyysalueella kohtalaisen pitkään, mikä kertoo kai kovista treeneistä. Laktaatinpoistoarvoni oli parempi kuin tammikuussa. Tosin en tiedä, voiko se johtua siitä, että istuin satulassa. Myös sykkeeni laski nopeasti testin jälkeen. Olenkin ollut jo pitkään sitä mieltä, että olisin aika hyvä sellaisessa kilpailussa, missä syke pitäisi ensin nostaa korkealle ja sitten puolittaa mahdollisimman nopeasti. Kyseistä kisaa on harrastettu muunmuassa loistavassa tosi-tv-sarjassa nimeltä Mestarien Mestari. Tekisi mieli kokeilla, pärjäisinkö sykekikkailussa ihan mestareillekin.

Pyöräergotestiin kuului myös InBody-mittaus. Minä en ole kovinkaan suuri InBody-fani, koska en usko yksittäisen mittauksen kertovan ihan kamalasti. Varsinkaan, jos mittaus tehdään alkuillasta päivän aterioiden jälkeen, kuten minulle tänään kävi. Useamman säännöllisen mittauksen trendi saattaakin kertoa jotain. Testaaja-Miksu tosin sanoi, ettei hänellä ole lounas heittänyt tuloksia kuin muutaman kymmenyksen. Itse muistan joskus saaneeni paremman lihasprosentin puristamalla kahvoja vähän kovempaa, kun sain testata mittaria kaksi kertaa peräperään. Se oli kyllä vanhempi malli kuin tämänpäiväinen mittari.

Unski palauttelee saatuaan saaliiksi BB8:n.

Mutta ei se mitään. Saa minulle kertoa kivoja asioita, vaikka ne olisivatkin ehkä vain vähän sinne päin. Oli ihanaa kuulla, että lihasmassani on edelleen reippaasti yli normaalin, vaikka olenkin käynyt säälittävän vähän salilla. Muutenkin kaikki oli oikein fantsusti ja kehoni oli terve ja tasapainossa. Jopa perusaineenvaihduntani oli noussut jostain 2000-luvun alusta, mikä tarkoittaa kahta asiaa:

1. Olen saanut jostain lisää lihasta, vaikka käynkin nykyään vähemmän salilla
2. Saan syödä huoletta paljon, koska energia palaa kohisten ihan jo sohvalla lojumalla

Ergotestin jälkeen olisin voinut mennä vielä uusimaan viime viikon 30 minuutin uintitestin. Minulle olisi kuitenkin tullut kamala kiire, eikä olokaan ollut varsinaisesti huippuenerginen, joten päätin skipata. Uintitestistä voin kertoa kuitenkin lisää heti huomenna.

Hei hei ja voi morjens!

Olen ilmoittautunut sunnuntaille suunnistuskisaan, mutta vähän huonolta näyttää osallistumisen suhteen. Olen nimittäin maailmanluokan lentsussa. Lähdin tänään töistä ennen lounasta kotiin suorittamaan ihmeparannusta, mutta en pidättelisi hengitystä sunnuntain startin suhteen. Ihan pepusta tämä tällainen. Minun flunssani ovat vielä yleensä sellaisia semiflunssia, joissa olo on ihan paska, muttei kuitenkaan niin paska, että olisi selkeästi vuoteen omana. Sellaisen kanssa ei tajua ottaa tarpeeksi iisisti, että parantuisi nopsaan. Urheilematta olen sentään tällä kertaa osannut olla, mutta muuten olen puuhastellut ehkä vähän liikaa.

Kuvituskuvana tarjoillaan tällä kertaa kissa pyöräilykenkälaatikossa

Totesin viikolla, etten ole kirjannut mitään Heiaheiaan heinäkuun puolivälin jälkeen. Vielä jokin aika sitten uskottelin itselleni kirjaavani kaikki puuttuvat liikunnat sinne, kunhan ehdin istua koneelle mutta nyt päätin luovuttaa. Heiaheian käytettävyys ei ole ollut ikinä minun mieleeni. Sen rapsoista ei saa irti juttuja yhtään sillä tarkkuudella, mitä minä haluaisin eikä juttujen kirjaaminen ole tarpeeksi suoraviivaista. Heiaheian paras puoli on sen todella monipuolinen lajivalikoima (missä esim. Garmin Connect häviää selvästi - se ei tunne edes suunnistusta), mutta sillä ei nyt näköjään päästä podiumille asti. Jos Heiaheian voisi synkata Garmin Connectista automaattisesti kuten esimerkiksi Stravan voi, niin saattaisin pysyäkin Heiaheiassa. Mutta käsin en jaksa sitä täyttää.

Eli jatkossa mennään vain Garmin Connectilla ja Stravalla. Tämä tarkoittaa, että en enää kirjaa venyttelyjä ja kehonhuoltoja minnekään. Kaiken muun kello nauhoittelee, mutta venyttelyjä en nauhoita (kun ei Garmin edes tunne sellaista juttua kuin kehonhuolto). Menetys ei ole järin suuri, koska en rehellisyyden nimissä katsele ihan kamalasti peräpeiliin, ellei minulla ole käynnissä jotain viimevuotisen "venyttelykisan" kaltaista tavoitetta.

Joten heipä hei, Heiaheia!

CSS-testi

Eilen oli aika väsynyt ja urheilullisesti hyvin nihkeä päivä.Teki mieli lintsata uintitreeneistä, koska luvassa oli märkkäriuintia. Uimahallissa märkkärillä uidessa tulee aina ihan pirun kuuma. Mutta koska olin sunnuntaina liimaillut kaikki märkkärin viime kesän reiät, kokosin itseni sohvalta ja painelin uimahallille.

Unskilla ja Svantella on joskus erimielisyyksiä siitä, montako
kissaa mahtuu kiipeilypuun koriin.

Jo märkkäriä pukiessa tuli kuuma, ja uinti sen kanssa oli just niin perseestä kuin muistinkin. Mutta tulipahan taas otettua tuntumaa kokovartalokortsuun.

20 min märkkäröinnin jälkeen uimme CSS-testin. Siinä uidaan ensin 400 m ja verrailun jälkeen 200 m. Kun matkojen erotus jaetaan aikojen erotuksella, saadaan laskennallinen satasen uintiaika pidemmällä matkalla.

Minulla ja pojilla on joskus erimielisyyksiä siitä, montako ihmistä mahtuu sohvalle.

Kuten jo mainitsin, olin vielä ihan väsynyt giron polkemisesta. Uintitestikin tuntui menevän päin prinkkalaa. Muutama vinsta vielä kulki, mutta loppuajan sai uida ylämäkeen. Olin todella yllättynyt, kun tänään katselin tuloksia: testin tulos on parantunut edellisestä (tosin parin vuoden takaisesta) useamman sekunnin.

• 400 m: 7:23
• 200 m: 3:28
• CSS: 1:53

Laskeskelin huvikseni, paljonko satasen ajakseni tulee helmikuisen 30 min uintitestin tuloksesta. Siitä sain laskettua sataselle ajan 1:52. Sekunnin voi katsoa olevan sitä huonoa päivää, joten aika hyvin tuo CSS-testi tosiaan pitää paikkansa. Ja minä olen vähemmän paska uimari kuin joskus ennen.

Kisahistoria on päivitetty

Oho. On unohtunut päivittää tältä vuodelta tuota Kisahistoria-välilehteä. Nysse on kuitenkin päivitetty. Onhan tässä aika paljon ehditty kisata, vaikka tänä vuonna onkin kisaaminen kiinnostanut aika vähän. :D

Unski on järkyttynyt, kun niin moni tulos on huonompi kuin vuonna 2016.

Tänään saadaan päivitystä myös uintitestien tuloksiin, kun illalla kauhotaan CSS-testi.

Karttapornoa eilisestä suunnistuksesta

Ja sitten ihanaa syväanalyysia kaikille karttafaneille! Minun gpx-käppyräni on ladattuna rastit.fi-palvelussa, mistä voi zoomailla tarkemmin reittivalintaani. Joissain kohdissa gepsi on heilahtanut väärälle puolelle tietä, mutta aika hyvin se kuitenkin toimi.

Ruutukaappaus reitistäni

Koska rastit.fi numeroi rastit ykkösestä alkaen, otin kuvan vielä kartastani. Sen voi klikata suuremmaksi.

kartta, josta näkee oikeat rastinumerot

Tuumailin lähdössä, että lähimmille rasteille tulisi alussa ruuhkaa. Siksi valitsin omaksi ekaksi rastikseni 158:n, joka olikin tosi ernu valinta. Kun pääsin siltä rastille 132, pääsin kuitenkin nauttimaan jonottamisesta. Alku ei mennyt siis ihan jiiriin, varsinkaan kun seuraava reittivalintani rastille numero 131 ei ollut ihan paras.

Rasteille 134 sekä 138 juoksin kuulemma optimaalisemmin kuin Supersuunnistaja. Jee! Mutta rastilta 163 lähdinkin taas epähuomiossa väärään suuntaan. Muutin suunnitelmiani sitten lennosta ja hain rastit 148 sekä 162 ennen rastia 133. Tarkoitus oli alunperin hakea ne vasta oikeasta yläkulmasta tullessani.

Rastille 130 juoksin vähän turhaan yhden korttelin ympäri. Isoin moka ehkä oli, kun pummasin rastile 147 vahingossa pihan läpi (en ollut ainoa - se näytti tieltä!). Juoksin rastille 145 pihajärkytyksen takia ihan höpösti kiertäen. Olisi pitänyt mennä portaita puiston puolelle ja oikaista ihan turha nurkka Olympiaterminaalin edessä.

Kartan yläreuna sujui oikein kivasti. Osasyynä saattoi olla tässä vaiheessa jo hidastunut vauhti: olipahan aikaa keskittyä suunnistamiseen. 129:ltä meinasin lähteä uudelleen rastille 158, mutta huomasin kuitenkin virheeni vielä saman korttelin aikana. Rasti 142 jäi harmittavasti loppuun. Se olisi ehkä kannattanut hakea jo rastin 164 jälkeen. Nyt sain juosta sen takia parin korttelin bonuslenkin.

Kaupunkisuunnistus on siitä kivaa, ettei mitään ihan kamalia väärillä kallioilla pörräämisiä pääse tulemaan. Toisaalta, koska suunnistus on helppoa, pitäisi osata juosta kovaa. No, enpä osaa. Mutta saatan silti osallistua ensi vuonnakin Helsinki City-O:hon, jos vain olen maisemissa.

Vitsi, mikä vesipeto!

Jippii! Tänään meni ekaa kertaa ikinä 30 minuutin uintitestissä yli 1600 m. Uiskentelin tarkalleen 1605 m. Olen pyörinyt 1500 ja 1600 metrin välillä jo pienen ikuisuuden, ja aloin olla jo vähän epätoivoinen kehityksen - tai sen puutteen - vuoksi. Mutta tulihan se uusi satanen sieltä!

Meitä kuvattiin muutama viikko sitten treeneissä. Tässä uin lättäreillä ja pullarilla.

Uinnin alku meni kivasti, kun sain uida ekat 400 metriä peesissä. Sitten edelläni uinut K päästi minut ohitseen, ja minä jouduin vetelemään seuraavat 400 m ratamme kovimman jätkän mentyä jo menojaan. Edelä uiminen ei ollutkaan ihan niin rattoisaa kuin peesaaminen. Puolivälissä päästin K:n taas edelleni, mutten pysynytkään enää hänen peesissään. Tässä vaiheessa alkoi pienoinen synkkyys hiipiä mieleen, mutta onneksi vauhti pysyi kuitenkin sopivana, ja pääsin tavoitteeseeni.

Tässä uin ihan luomuna.

Tämä saavutus on siinäkin mielessä merkittävä, että tein sen täysin karvalakkimenetelmillä. Forerunnerini on ollut rikki jo useamman viikon, joten olin täysin päässälaskutaidon varassa. Valkkumme näytti lättärillä merkkiä, kun aikaa oli kulunut 15 min ja 25 min. Tämän lisäksi vilkaisin kerran seinäkelloa 11. finstalla. Joka kerta olin ihan aikataulussa. Viimeksi vauhtini hyytyi merkittävästi toisella puolikkaalla. Tänään oli selkeästi parempi päivä.

Sen verran oli rankka suoritus, että unta voi joutua hetkosen odottelemaan. Ruudun tuijottelu ei varsinaisesti auta nukahtamisessa, joten taidanpa tästä siirtyä punkan puolelle odottelemaan Nukku-Mattia. Piti vaan tuoreeltaan päästä hihkumaan enkasta myös tänne blogin puolelle.

Ai niin, ne tulokset

X-Kaadon tulokset tulivat vihdoin alkuviikosta. Nyt kävi niin, että kaksista jaossa olleista säännöistä (netissä ja printatut kilpailumateriaalin mukana tulleet) voimassa olivat ne, joiden perusteella me emme voineet sijoittua korkeammalle kuin muut joukkueet, koska jätimme käymättä ekalla rastilla. Tämä sääntökohta puuttui siis kilpailumatskuista:

Oikovien sijoitus. Joukkue joka ensimmäisenä jättää jonkun rastin käymättä, ei nouse tuloksissa sellaisen edelle joka myöhemmässä vaiheessa jättää rastin käymättä, vaikka loppuaika sakkojen jälkeen näin edellyttäisi.

Riski oli olemassa, että jaetussa materiaalissa oli virhe ja se toteutui. Oh well. Ensi kerralla parempi tuuri. Nyt oltiin siis viimeisiä.

Tässä on Googlen tarjoama ilmakuva rastipaikasta. Supersuunnistaja ei siis
halunnut meloapunaiselle pisteelle. Miksiköhän?

Näillä tiedoilla meloskelisin nyt varmaan ryteikössä mahdollisimman pitkälle ja juoksisin sitten rantaa pitkin rastille, kun kajakki ei enää kulkisi. Ja jättäisin sitten viimeisenä olleen korttelisuunnistuksen tekemättä. Näin sijoitus saattaisi olla parempi ja polvi olisi ehkä turvonnut vähemmän. Ja olisimme saattaneet ehtiä maaliinkin, koska ilmeisesti maksimiaika oli 7 eikä 6,5 tuntia (tästäkin oli tarjolla kilpailevaa tietoa).

Mutta se siitä. Jos jotakuta kiinnostaa suurempi spekutus ja jälkipyykki,niin kannattaa lukea keskustelu X-kaadon Facebook-sivulta.

SM-rogan pummikimara

Mitään en ole tehnyt, joten uutta kisarapsaa ei yllättäen ole tarjolla. Siksi märehditään vielä viime viikonlopun pummeja ja katsellaan insinööripornoa eli karttoja ja käppyröitä.

Ensimmäinen pummi oli rasti numero 84, joka oli tiheässä pusikossa. Sinne ei ollut vielä meidän tullessa muodostuut jukolahenkisiä polkujakaan, joten olimme omillamme. Tuo kartalla näkyvä pikkupolku oli kasvanut täysin umpeen, ja kiersimme siksi tien kautta. Taisimme päästä kiertämisen makuun, koska kiersimme sen jälkeen metsässä rastin erittäin onnistuneesti. Hyppäsimme tieltä skutan puolelle ihan liian aikaisin, ja rundailimme siellä hienot lenkit. Tien varressa oli laavu, jolla seisoskellessamme yritimme paikallistaa itseämme kartalle - onnistumatta. Mutta teimme laavulta vielä pienen kierroksen metsään rastin lounaispuolella. Tässä pummissa meni tunti.

Väsynyt aamuyön pummi rastilla 72 näytti taas tältä. Kävimme ensin pohjoisessa hakemassa pistona yhden kympin rastin, koska ajattelimme, että paluumatkalla olisi helpompi bongata oikea kohta hypätä metsään. Olemmekin painelleet metsään ihan oikeassa kohdassa, mutta olemme hengailleet liian lähellä tietä. Tähän syynä oli se, että emme tajunneet rastin olevan kuopassa mäen sijaan. Paskaa kartanlukua siis. Tähän rastiin uhrasimme vain puolisen tuntia, koska halusimme jo juomarastille.

Reissun isoin pummi tapahtui sunnuntaiaamuna, kun meidän piti osata suunnistaa polun päästä korkeuskäyriä pitkin (vaaleanpunainen viiva) toiselle polulle. Alue oli kauttaaaltaan avohakkuualuetta, ja kartalla näkyviä soita oli mahdoton havaita. Pyörimme luultavasti (mittarista oli tässä vaiheessa jo akku loppu) vihreällä viivalla rajatulla alueella vaikka kuinka kauan. Ensin pyrimme rastille 70 vievälle tielle ja kävelimme lounaaseen. Sitten päätimme kävellä itään, koska emme olleet yhtään varmoja, missä olisimme ja osuisimmeko tielle ollenkaan.

Kun pääsimme isommalle tielle (kartan punaruskea), luulimme olevamme rastin 70 eteläpuolella. Osuessamme rastille vievän mustan tien risteykseen, luulimme olevamme jo rastin 60 risteyksessä. Etsimme sitten rastia 60 jonkin aikaa vääriltä kukkuloilta. Kun tätäkään rastia ei löytynyt, päätimme luovuttaa ja lähteä kohti maalia. Käveltyämme jonkin aikaa etelään, tajusimme vihdoin, missä kohdassa punaista tietä olemme, ja lähdimme takaisin rastille 70. Kun vihdoin olimme kartalla, löytyivät sekä 70 että 60 heittämällä.

Näitä kohelluksia lukuunottamatta roga sujui varsin hyvin. Mutta on tässäkin ihan riittämiin mokailua. Alan olla jo sen verran palautunut, että olen alkanut miettiä, pitäisikö tällaista pitkää keikkaa koettaa uudelleen. Harkitsin myös juoksevani ultran. Mutta kaikki tämä on vasta harkinnan asteella. Odotellaan nyt ainakin ensin sitä tippuvien kynsien saldoa ennen suurempia päätöksiä.