lauantai 25. lokakuuta 2014

Haaveilua

Ahteri vaan se vaan jatkaa puutumista sohvalla, vaikka tää on kyllä tosi mukava rötväyssohva. Voisihan tässä lähteä uimahalliin vesikävelemään, mutta jotenkin todennäköinen lauantairuuhka ei inspaa. Ajattelin, että mun liikuntarajoitteiselle meiningilleni sopisi paremmin maanantaiaamupäivä aamuruuhkan rauhoituttua. Tosin sen jälkeen uimahalliin pelmahtaa varmaan joku koululuokka... Mutta mulla on onneksi vielä koko ensi viikko aikaa suorittaa empiiristä tutkimusta arkipäivän rauhallisimmasta uimahalliajasta. Tiedänpä sitten seuraavalla polvisaikulla, haha.

TDH 2012

Koska en voi vielä liikkua, niin unelmoin siitä. Nyt on jotenkin kamalan vaikeaa kuvitella juoksevansa, joten haaveeni ovat koskeneet viime aikoina enemmän pyöräilyä. Muutenkin pyöräily ja varsinkin maastopyöräily kiinnostaa tällä hetkellä todella paljon, ja mietin tässä, että onko mun mitään järkeä kiusata itseäni sillä pakollisella juoksulla maaliin päästäkseni ja harrastaa riathlonia? Toisaalta mä kyllä pidän ihan kamalasti niistä triathlonin vaihdoista. Onko Suomessa (tai edes jossain naapurimaassa) aquabike-kisoja? Tietysti aquabikeily voisi olla hyvä syy viedä mun USA-neitsyyteni ja lähteä vaikka Boulderiin. No, Suomessa on sentään osassa triathlon-kisoista joukkuekisoja, ja olenkin jo lämmitellyt Supersuunnistajaa ajatuksella yhteisestä täysmatkasta: minä uin ja poljen ja hän juoksee. Koska se on nyt ainakin ihan selvää, että mä en maratonia näillä polvilla juokse.

HCT 2013 (kuva: Elina Myllymäki)

Yksi triathlon, jota mun tekisi kamalasti mieli kokeilla uudelleen, on Hollolan maastotriathlon, jossa tän nyt paikatun polven loukkasin. Ainahan sanotaan, että hevosenkin selkään pitäisi nousta putoamisen jälkeen heti uudelleen, jotta ei jää pelkotiloja. Mulla on kamala hinku kokeilla, mikä mun aikani Hollolassa voisi olla, jos en kaadu ja ala sen jälkeen nössöillä ja kärsiä puujalasta. Lisäksi mun tekisi mieli suorittaa Vantaalla sprintti tai perusmatka. Mä tykkään ihan kamalasti Vantaan kisasta: se on hyvin järjestetty ja siellä näkee aina paljon tuttuja. Lisäksi siellä on pehmeä juoksualusta. Viime kesänä olin siellä vain töissä, mutta nyt mietin, että pitäisikö myös kisata.

Spessun testailua 2013


Pyöräilypuolella mua himpettää ihan ekana lähteä talvella lomailemaan jonnekin etelään ja vuokrata fillarit. Tästä on jopa ollut puhettakin kotona, joten on mahdollista, että tämä tulee tapahtumaan, jos vaan jaksan järjestää asian. Lisäksi mä haluan ihan hurjan paljon osallistua maastopyöräilyleirille. Ehkä mä en enää pyllähtele, jos vaikka opettelen maastopyöräilemään. Joku maastopyöräkisa tai muu tapahtuma olisi myös hauska juttu. Tänä vuonna en sattuneesta syystä voi osallistua Mammuttimarssille, mutta ensi vuonna sen voisi laittaa kalenteriin. Myös Kesäyön unelmassa on MTB-sarja ja tapahtuma vaikuttaa kivalta. Supersuunnistaja ilmoitti vähän aikaa sitten, että tällä hetkellä häntä kiinnostaa multisportia enemmän ultrajuoksu ja rogaining. Onneksi joissain rogainingeissa on myös MTB-sarjoja, joten minä voin lähteä pyöräsuunnistamaan, kun Ääsääs lähtee juoksemaan. Tai voin joskus jopa koettaa ruikuttaa, että MTB-rogaamme yhdessä. No, Mammuttimarssin me varmaan suoritamme ihan joukkueena (koska muuten mä eksyn) - ja ehkä sen triathlonin.

Loppiasirogaining 2014

Maantiepyöräilyssä mun tän hetken päätavoite on Maratonpyöräily, mutta sillä ei ole vielä kiire. Tarkoitus on polkaista se ennen kuin olen 40. Ja siihenhän on vielä monta vuotta aikaa! :) Ajattelin tässä ensin katsoa, miten innokkaasti jaksan spinnata ja varsinkin ajaa trainerilla nyt talvella ja sen jälkeen lähteä Pirkan pyöräilyyn kokeilemaan, miltä yli 200 km maistuu. Jos se maistuu hyvältä, niin sitten alan ihan vakavissani miettiä, minä vuonna se voisi olla tosi hauskaa kaksi päivää peräkkäin.

Sääksi triathlon 2014

Mä lupasin tänä vuonna juhannussuunnitelmia tehtäessä, että ensi vuonna Ääsääs saa päättää, mitä tehdään. Pelkään pahoin, että herra haluaa pysyä koko jussin Pohjanmaalla eikä suhata puolivälissä pyhää Alastaroon. Mua kyllä vähän jäi harmittamaan, että Ratareiden arvonimi jäi tänä kesänä saamatta, koska mulla oli säähän sopimattomat varusteet ja sauna houkutti liikaa. Mutta jos en ensi kesänä pääse polkemaan rinkulaa ympäri kyllästymiseen asti, niin menen sitten ainakin vuonna 2016!


Ratareisi 2014 (kuva: Timo Kanaoja)

tunnetusti tykkään hoardata itselleni ihan liikaa kesäohjelmaa. Jos siis tuosta mun listastani uupuu joku tosi oleellinen huipputapahtuma, niin vinkatkaa heti! ;) Lisäksi jos jollain lukijalla on kokemusta esimerkiksi Mammuttimarssista tai Kesäyön unelmasta, niin kertokaas kokemuksia.

2 kommenttia:

  1. Joo Boulderiin! Toi on meidän lähellä tässä vuorten juurella http://www.lovelandlaketolake.com/ , toi olis vähän pidempi matka Denverissä preerialla http://www.withoutlimits.co/#!harvest-moon-triathlon-duathlon--aqua/c1hxw ja tää on vuorilla, Steamboat Springissä, minne ollaan menossa UV:na ja jonka jälkeen voin kertoa oliko kiva paikka: http://www.withoutlimits.co/#!steamboat-triathlon---olympic--sprint/cmi8 ...ja jonne lähtö olisi varmaan Suomessa treenauksen jälkeen kaikista järkevintä, onhan tuo kisa yli 2km korkeudessa niin tulisi sopivasti haastetta. :) Se mun tän vuoden sprintti oli Without Limitsin kisa, joten niitä voin ainakin järjestelyiden puolesta suositella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä. Kyllä sen matkan pitäisi vähintään perus olla, jos sinne asti tulen. Vaikka onhan siellä varmasti paljon muutakin kivaa nähtävää. Toi 2 km korkeudessa oleva perusmatka voisi olla kyllä kokemisen arvoinen. Otetaan harkintaan. :)

    VastaaPoista